Polvistuen hän painoi sen huulilleen. "Mikä lohdutus", sanoi hän, "jos kiusaus kävisi voittamattomaksi!"
Herrat nauroivat, mutta Elisabet rouva näytti tyytymättömältä. Kuningatar kehoitti Claes Stjernsköldiä olemaan varuillaan ja pysymään aisoissaan. Hän, joka ei voinut pitää kurissa kuusivuotiasta tytärtään, oli suuresti huvitettu siitä, että nuori uljas mies nöyrästi ja allapäin kuunteli hänen kehoituksiaan.
Ilta kului nopeasti, ja erottiin myöhään. Mutta ettei Margareta sinä iltana tulisi ylös kannelle, siitä oli eräs nuori herra aivan vakuutettu, ja sentähden eräs nuori tyttö hämmästyksekseen löysi vuoteestaan pienen käärön, josta, kun se avattiin, ilmestyi täydellinen merimiespuku.
Margaretalta oli vähällä päästä kirkaisu. Mutta onneksi hän oli yksin. Märta ei ollut vielä tullut. Mitä nopeimmin hän peitti vaatteet vuoteeseensa. Ei mistään hinnasta saanut niistä tietää kukaan, kaikkein vähimmin Märta, mutta hän paloi halusta koettaa niitä.
Oli melkein mahdotonta nukkua… Oliko hänen kiitettävä puvusta?… Tai eikö oltava tietävinään lainkaan?… Sen rangaistuksen hän ansaitsi kertomastaan jutusta… nunna rukat, nunna rukat!… Että kellään saattoi olla sydäntä nauraa heille! Hänellä oli ollut halu itkeä. Ja sitten se oli uskaltanut katsoa häneen sillä tavalla… ei hän kiittäisi puvusta, ei millään muotoa.
Seuraavana päivänä taivas oli pilvinen ja ilma kolea. Kuningatar makasi puolen päivää, Elisabet rouva ei saanut jättää häntä silmänräpäykseksikään, ja Märtan ja Margaretan täytyi olla läsnä siltä varalta, että hänen majesteettinsa haluaisi jotakin.
Parempaa ei tullut sittenkään, kun kuningatar oli noussut. Päivittäisen itkunpuuskansa jälkeen hän ei sanonut voivansa kestää enää kauemmin. Jollei kukaan voinut keksiä mitään häntä huvittaakseen, niin saivat he yhtä hyvin mennä tiehensä. Hänen oli pakko jatkaa tätä kauheaa matkaa, koska hänen puolisonsa ikävöi häntä.
Tämän jotensakin tolkuttoman puheen katkaisi kaunis miesääni, joka lauloi ruotsalaista kansanlaulua. Kaikki tunsivat sen Stjernsköldin ääneksi. Maria Eleonora taputti käsiään. "Nyt teidän on väistyttävä, hän saa tulla tänne!" huusi kuningatar, ja heti sen jälkeen nuori kavaljeeri seisoi pienessä käytävässä kuningattaren hytin edessä, ja siellä hän sai seista useita tunteja ja laulaa laulun toisensa jälkeen. Kun hänen äänensä alkoi lopulta käydä käheäksi, käskettiin hänen lopettaa, mutta ensin hän sai tulla lähemmäksi ja ottaa vastaan kuningattaren kiitokset. "Olette pelastanut henkeni", sanoi hän. "Nyt luulen tosiaankin voivani nukkua."
Niine hyvineen sai nuori herra mennä. Mikä pettymys! Hän ei ollut edes saanut nähdäkään häntä, jonka tähden oli tullut.
Elisabet rouva sanoi, että neitsytten oli kummankin valvottava puoli yötä hänen kanssaan. Hän aikoi itse valvoa koko yön kuningattaren luona. Margareta sai mennä iltayöksi levolle, hänen vartiovuoronsa oli alkava vasta kahdeltatoista.