"Aivan oikein, niin se oli, ja sentähden… lyökäämme nyt kättä uudelleen."
"Nyt sitä ei tarvita, me luotamme toisiimme muutenkin", virkkoi neitsyt riemuiten.
"Mutta täytyyhän minun saada jotakin palkakseni."
"Jos juttu on palkan arvoinen. Aloittakaahan nyt!"
"Aloittaa nyt, kun olen unohtanut kaiken. Mitä tahdoittekaan tietää?"
"Sen, mikä kumma Elisabet rouvaa vaivaa. Hän itkeekin toisinaan, mutta ei puhu kellekään mitään."
"Hänellä on hyvät syynsä ja pahat säänsä."
"Ne juuri tahdon tietää."
"Elisabet rouva, joka näyttää niin hiljaiselta ja säveältä, on tehnyt niin kuulumattoman teon, ettei sen vertaista ole maailmassa tapahtunut."
"Tehän aivan säikytätte minut! Kuinka hän on päässyt kuningattaren hovimestarittareksi?"