"Tietysti!"
"Otaksukaamme, etteivät he kumpikaan sitä tienneet. Mutta minä luulen, että se heidän keskenään keskustellessaan vähitellen kehkesi kuin ruusu auringon säteissä."
Margareta peitti silmänsä käsillään. "Kuinka ihmeellistä!" kuiskasi hän.
"Varmaankin everstille ensin selvisi, että hän rakasti neitsyttä. Mutta kun hän tiesi, että tämä oli korkeasukuinen neiti ja hän ainoastaan yksinkertainen aatelismies…"
"Mitäs se merkitsi!" puuskahti Margareta palavin poskin. "Kuinka hyvin arvaatte Elisabet neitsyen ajatukset! Kun eversti vihdoin ei voinut olla ilmaisematta rakkauttaan, tiedättekö mitä neitsyt vastasi?"
"En!" Margaretan silmistä kuvastui mitä hartain tiedonhalu.
"Ei sanaakaan. Hän vain kietoi käsivartensa everstin kaulaan."
"Hm, totta kai hänen täytyi sanoakin jotakin."
"Luullakseni hän sanoi vain: 'Mitä välitän korkeasta suvusta, en rakasta enkä tule koskaan rakastamaan ketään muuta kuin sinua'."
"Niin, siten kai hänen täytyi sanoa. No, kuinka kävi sitten?"