Seurasi pieni äänettömyys. Hän näki tytön itkevän.
"Näen kyllä, että tahdot sittenkin olla mukana leikissä", sanoi hän hieman ivallisesti.
"Tietysti tahdon. Mutta kun asetat tuollaisia kummallisia ehtoja…"
"Otaksutaan, että leikki on sellainen, että minun täytyy ottaa sinut syliini, ja me heittäydymme nurinniskoin ikkunasta, eikö silloin vaadita, että luotat minuun ja pidät minusta? Muutenhan säikähtyisit ja saisit halvauksen."
"Eihän se toki voi olla tarkoituksesi?" kysyi Margareta pelästyneenä.
"Luuletko että aion ottaa hengen sinulta tai muiltakaan?"
Hän sai kauan odottaa vastausta. Vihdoin se tuli aivan hiljaa: "En,
Claes!"
Hevonen sai nykäyksen ohjaksista ja kääntyi toiselle tielle.
"Sinä ajat väärään. Toisia ei näy ensinkään."
"Minä en välitä toisista", vastasi Claes äänellä, joka vapisi liikutuksesta. "Margareta, minä rakastan sinua sanomattomasti ja nyt uskon, että minäkin olen sinulle rakas, vaikket ole tahtonut sitä minulle sanoa… Vastaa, olenko väärässä."