"Olet minulle hyvin rakas!"
"Ja tahdotko tulla vaimokseni?"
"Tahdon, Claes!" kuiskasi Margareta ja painautui häntä vasten.
Mutta Claes ei siihen kiinnittänyt huomiotaan, vaan sanoi syvästi liikutettuna: "Eilen kun luin ääneen kuningattarelle, ei ketään ollut läsnä, hän keskeytti minut ja kertoi tulevista häistä, jotka vietetään ensi kuussa Stettinissä tai Berliinissä. Minä kysyin morsiusparin nimeä; ensin hän kieltäytyi sitä sanomasta, sitten hän uskoi minulle, että oli kysymys sinusta ja eräästä saksalaisesta eversti Fuggerista. Tunnetko häntä?"
"En ole koskaan kuullut sitä nimeä… Claes, pelasta minut hänen käsistään!" Margareta tarttui hänen käsivarteensa ja puristi sitä lujasti.
"Niin aionkin. Kaikki on valmiina. Meidät vihitään tänä iltana, laiva on valmiina purjehtimaan, ja se vie meidät Suomeen, isänmaahani."
"Emmekö enää palaa Wolgastiin?"
"Päätä itse. Voin tarjota sinulle ainoastaan hyppäyksen ikkunasta."
"Luottamusta ja rakkautta, sitähän vaadit", tuumi Margareta. "Claes, minä seuraan sinua!"
Claes kietoi käsivartensa hänen ympärilleen ja sivalsi hevosta ruoskalla. Matka kävi huimaa vauhtia yli kantojen ja kivien.