* * * * *
Mikä hälinä hovissa!… Oli jo udeltu olikohan tapahtunut jokin onnettomuus, koska Claes herra ja hänen neitonsa olivat kadonneet taipaleelle. Alussa se oli vain antanut aihetta leikinlaskuun, mutta linnaan saavuttua löydettiin kuningattarelle osoitettu kirje, jossa Claes Stjernsköld todenmukaisesti teki selkoa heidän pakonsa syistä. Margareta rakasti häntä eikä tahtonut mennä naimisiin eversti Fuggerin kanssa, ja pelastaakseen neitsyen siitä ja itsensä epätoivosta hän oli kaiken järjestänyt siihen pakoon, johon toivoi Margaretan suostuvan. Kirje päättyi toivomuksella, että kuningatar antaisi anteeksi teon, joka johtui mitä palavimmasta rakkaudesta.
Kirje putosi Maria Eleonoran kädestä. Elisabet rouva oli epätoivoissaan; häntä varmaankin tultiin syyttämään valppauden puutteesta. Hoviherrat seisoivat ihmetellen, kukaan ei ollut kuullut puhuttavan eversti Fuggerista.
Hieman hämillään kuningatar kertoi, että eversti oli keksitty henkilö. Hän oli ainoastaan tahtonut tietää, oliko nuori mies rakastunut hänen hovineitsyeensä, eikä ollut tullut ajatelleeksi, että asia saisi sellaisen lopun.
Lähetettiin etsijöitä kaikille suunnille, ja ne, jotka olivat osuneet oikeille jäljille, palasivat selittäen, että nuori pari oli lähtenyt merille purjealuksella, jonka päämaalia ei tiennyt kukaan.
"Eikö minulla ole kylliksi omissa huolissani, täytyykö minun vielä saada tällaista harmia muistakin?" puuskahti kuningatar.
"Minä kirjoitan heti sukulaisille ja ilmoitan mitä on tapahtunut", sanoi kalpea Elisabet rouva.
"Tee se, mutta älä mainitse minua. En tahdo, että minut sekoitetaan asiaan!"
Hovipiiri oli joutunut apeahkoon mielialaan, ja nuori vaaliprinssi teki kaiken voitavansa viihdyttääkseen armollista sukulaistaan, joka melkein aina oli huonolla tuulella. Hänen rukouksistaan kuningatar vihdoin taipui tekemään vierailun Stettiniin.
Suurin valmistuksin oli varustauduttu ottamaan häntä vastaan; oltiin ylen uteliaita näkemään suuren sankarin puolisoa, ja kaikki kadut olivat täynnä väkeä hänen saapuessaan.