"Hän on päämajassaan hänkin", vastasi kuningas.
"Olen tässä juuri aprikoinut, antaakohan hän suojaa?" (pestaa uutta miehistöä) kysyi vahtimies.
"Kuinka monelle tahansa, tule vain koettamaan, et sitä varmaan kadu."
Kun kuningas tuli takaisin leiriin, kertoi hän hymyillen tapauksesta läsnäoleville ruhtinaille ja herroille.
Kustaa Aadolfin mielessä kypsyi yhä enemmän päätös laittaa silta yli virran mennäkseen aivan Tillyn ja hänen vallitusten suojustaman sotajoukkonsa edessä väkivoimin ylitse. Hän kutsui koolle sotaneuvoston kuullakseen kenraaliensa mieltä, mutta useat osoittivat olevansa vastustavalla kannalla. Erittäinkin Kustaa Horn vastusti niin uhkarohkeaa yritystä, kuin että vihollisen silmien alla lähdettäisiin pyrkimään vuolaan ja syvän virran ylitse.
Hän kiinnitti kuninkaan ja sotaneuvoston huomiota vihollisen lujiin vallituksiin ja siihen, ettei ollut rakennustarpeitakaan siltaa varten. Jollei yritys onnistuisi, lisäisi se vain katolilaisten rohkeutta, ja palausmatka kävisi ylen vaaralliseksi, varsinkin kun oltiin keskellä vihollismaata ilman mitään lujaa tukikohtaa. Hän ehdotti, että jätettäisiin Lechin ylimeno tuonnemmaksi, lähdettäisiin Böömiin päin ja lyötäisiin Wallenstein, ennenkuin hän ehti edelleen vahvistaa joukkojaan. Silloin Baijerinkin täytyi lannistua, eikä oltaisi jättäydytty vaaraan joutua saarroksiin meren puolelta ja kenties tulla pakoitetuksi epäedulliseen taisteluun.
Melkein kaikki kannattivat Hornia, ja kuningas seisoi mietteissään otsa rypyssä.
"Miksi puhua niin paljon, kun on kysymys vain ylimenosta", sanoi hän. "Vihollinen ei ole vielä ehtinyt toipua ällistyksestään kärsimäinsä tappioiden johdosta, eikä hänelle ole annettava siihen aikaa."
Siitä huolimatta Horn ei tahtonut luopua mielipiteestään ja tahtoi sitä tukea useammilla todisteluilla.
Silloin salama välähti kuninkaan silmissä ja hän huudahti: "Me olemme tulleet yli Oderin, Elben, Reinin, jopa yli Itämerenkin. Nytkö kääntyisimme jonkun Lech-virran rannalta takaisin! Minä uskon, että yritys on mahdollinen toteuttaa."