Vielä kerran hän suuteli tyttöä kiihkeästi ja asetti hänet sen jälkeen lattialle.
"Kas tässä", sanoi hän ottaen kallisarvoisen kultaketjun kaulastaan, "tämän saat pitää, se on muisto kuninkaalta."
Kun tyttö oli mennyt, istui hän vielä muutamia minuutteja ajatuksiin vaipuneena. Mutta ne olivat nyt iloisempia. Oli kuin raskaat varjot olisivat väistyneet. Hän katseli luottavasti kohden taivasta, ikäänkuin näkisi selityksen kaikkeen, joka hänestä oli käsittämätöntä. Ja valoa seurasi luottamus. "Taistele ja rukoile!" oli se ajatus, joka mielessään hän uudestaan kävi monitoimisiin tehtäviinsä.
Muuan upseeri ilmoitti, että vakoilijat olivat palanneet, ja jos mahdollista, entistäänkin jäntevämpänä ja tarmokkaampana Kustaa Aadolf riensi vastaanottamaan heidän tiedonantojaan. Ne keskittyivät siihen, että Tillyn etujoukko, johon kuului kolme rykmenttiä, oli sijoitettu Angernin, Rheindorfin ja Burgstallin kyliin. Keisarillisilla ei ollut aavistustakaan, että ruotsalaiset olivat niin lähellä. Tähän vaikutti suuresti kuninkaan liikkeiden nopeus, mutta varsinkin se, että Tillyn sotamiehiä kaikki kammoivat ja pelkäsivät heidän harjoittamainsa julmuuksien johdosta ja soivat heille mielellään ansaitun rangaistuksen.
Päälliköt olivat Montecuculi, everstit Bernstein ja Holk.
Kustaa Aadolf ei tuumaillut kauan mitä oli tehtävä. Hän jakoi väkensä kolmeen osastoon. Itse hän lähti Bernsteiniä vastaan, Baudissin lähti Angernia ja kolmas osasto Burgstallia vastaan.
Baudissin joutui ensiksi tuleen. Aivan puoliyön korvilla hän iski ratsumiehineen vihollisen kimppuun, ja ratkaisu oli sellainen kuin saattoi odottaakin. Montecuculin rykmentti hakattiin suurimmaksi osaksi maahan.
Rheindorfissa oli herätty Angernista kuuluviin laukauksiin ja ehditty kömpiä jalkeille ennen kuninkaan hyökkäystä. Ammuttiin laukaus hyökkääviä ruotsalaisia vastaan, ja sen jälkeen keisarilliset lähtivät pakosalle.
Samoin kävi Burgstallissa, jossa Holkin rykmentti tosin oli saanut aikaa järjestäytyä puolustuskuntoon, mutta pian pakeni taistelukentältä. Koko kuormasto ja 2,000 hevosta joutuivat voittajain saaliiksi.
Kuten tavallisesti oli Kustaa Aadolf ollut taistelussa ensimäisenä. Tällöin hän huomasi kerran joutuneensa aivan vihollisten keskeen. Vaara oli uhkaava, kukaan ei tuntenut kuningasta yön pimeydessä, hän oli vähällä joutua hakatuksi maahan — mutta hänen hetkensä ei ollut vielä lyönyt — ja muuan hänen uskollisimmistaan, Harald Stake, joka sattumalta oli tullut saapuville, tunsi hänet ja ajoi viholliset pois.