— Emmekö enää tapaa?
— Näyttää siltä kuin tähtemme joskus kohtaisivat toisensa.
— Ehkä Ruotsissa? Vanhus hymyili.
— Suojelkoon sinua hyvä henki! lausui hän ja läksi pois hiljaa, äänetönnä niinkuin oli tullutkin.
* * * * *
Kustaa oli arvannut oikein. Sanoma siitä että hän oli palannut linnaan pani Dorotean riemun raivoon. Se oli tietysti tapahtunut rakkaudesta häneen. Nyt varmaan seuraisi se selitys, joka ikipäiviksi vapauttaisi hänet Otto Krabbesta.
Hänen palatessaan oli kääpiö paikalla ottamassa häntä vastaan. Hän kertoi, ettei Kustaa herra laisinkaan tahtonut lähteä linnasta, vaan oli lähettänyt Torkelin viemään suullisia sanomia laivaan.
— Mutta hän oli ritarin hatussa ja takissa.
— Sentähden ettei häntä muuten olisi päästetty laivaan, vastasi
Aatami.
Sekä Otto herra että Dorotea olivat tuolle velikullalle uskoneet salaiset tuumansa; he luottivat häneen järkähtämättä ja molemmat hän petti hyvällä omallatunnolla.