Kenen palvelija hän oikeastaan oli? Olemme nähneet että hän vilpittömästi rakasti Torkelia. Isä Ingiald oli myöskin saanut hänet vaikutusvaltansa alaiseksi; hän oli kuin pehmeä vaha, jota saattoi muovata eri muotoihin, kunnes se vihdoin kovettui viimeiseen.
Torkel oli siksi vähäpätöinen henkilö, ettei hänen kuolemansa herättänyt myötätuntoisuutta eikä hämmästystä. Ainoa joka häntä suri oli Kustaa. Hän tiesi, että nuorukainen hänen tähtensä oli heittänyt henkensä ja hän piti velvollisuutenaan koettaa lohduttaa ja auttaa vanhaa, yksinäistä äitiä.
Hän oli monta kertaa lähtenyt häntä tervehtimään, mutta hänen surunsa oli niin lohduton ja auttamaton, niin suljettu ja vaitelias, tai niin tylsä ja välinpitämätön, ettei inhimillinen myötätuntoisuus ollenkaan voinut siihen vaikuttaa. Hänessä ei enää näkynyt muuta elonmerkkiä kuin eläimellisyys, sillä hänen silmänsä välkkyivät, kun hänelle antoi ruokaa tai rahaa. Aatami näytti parhaiten ymmärtävän hoitaa häntä, jonkatähden Kustaa jätti hänen tehtäväkseen toimittaa hänelle niin paljon ruokaa kuin hän tarvitsi.
— Se on ainoa minkä voin tehdä hänen hyväkseen, sanoi nuori ritari.
Otto Krabbe oli raivoissaan siitä ettei hän ollut päässyt vapaaksi kilpakosijastaan; mutta hän ei uskaltanut uudistaa yritystään, sillä varovaisuudestaan huolimatta oli häneen jo langennut varjo, joka teki kaikki vastaiset kokeet vaarallisiksi.
Varsinkin lausui Iivar Gryn kaikellaisia viittauksia siihen suuntaan. Lääniherra ei tahtonut kallistaa korvaansa sinnepäinkään, mutta hän ei voinut olla pelkäämättä. Jos hänen talossaan Kustaalle jotakin tapahtui, niin Banérien nimeen oli tullut tahra, jota ei millään voinut puhdistaa. Sitäpaitsi oli lääniherra levoton Doroteasta. Hän toivoi melkein, ettei ritari milloinkaan olisi tullut hänen taloonsa.
Kustaan muuttunut käytös hämmästytti neitoa suuresti. Hän ei enää jäänyt hänen kanssaan kahdenkesken ja antoi lyhyitä vastauksia, kun tyttö häntä puhutteli. Silminnähtävää oli, että hän mieluinten vietti aikansa yksin tai Iivar Grynin seurassa. Yhdessä he tekivät retkiä ja viipyivät niillä välistä kokonaisia päiviä.
Mitä oli tapahtunut, mikä oli riistänyt hänet Dorotealta? Pahat hengetkö siinä pitivät peliään ja eikö hän enää palaisikaan sen luokse, joka häntä niin sanomattomasti rakasti?
Kääpiö kertoi hänelle, että Kustaa noitakeinojen voimasta äkkiä veneessä oli muuttunut Torkeliksi. Eikä Doroteakaan toisin voinut selittää hänen kummallista pelastustaan. Hän kiitti siitä kaikkia pyhiä ja rukoili heitä antamaan takaisin hänen rakkautensa.
Eräänä päivänä oli hän hyvin huonolla tuulella ja löi palvelijattariaan pienimmästäkin erehdyksestä. Vihdoin hän kutsutti luokseen Aatamin ja kysyi kiivaasti, vieläkö hän vangin kamariin oli vienyt kukkia.