— Siihen saakka on kyllä nurmi itänyt niin monta kertaa, että minä olen ehtinyt unohtaa kysymykseni, vastasi Otto herra nauraen.
— Jättäkäämme tämä kysymys, virkkoi isäntä. — Olemme istuneet pöytään juodaksemme, ja arvelen, että sinä, Otto Krabbe, olet siksi jalomielinen, ettet ivalla ja pilkalla hyökkää aseetonta vastaan. Maljat pohjaan, hyvät ystävät, ja mies se, joka maljan tyhjentää henkeä vetämättä.
Otto Krabbe katsahteli tuontuostakin Doroteaan, joka sanatonna, mutta säihkyvin silmin oli kuunnellut keskustelua; hän otti pöydältä pikarin, tyhjensi sen ainoassa hengenvedossa ja läksi sitte naisten pöydän luo. Mutta juomapöydän ääressä nousi ilo pian ylimmilleen; kerrottiin metsästysjuttuja ja muita hullunkurisia seikkailuja; milloin oli sytytetty tuleen talonpoikaispirtti, jotta se valaisisi yön pimeää tietä; milloin oli piiskoilla heristelty naisia juoksemaan kilpaa hevosten kanssa, ja junkkarit nauroivat kurkkunsa täydeltä muistellessaan kuinka hulluilta he näyttivät ennenkuin sortuivat tielle. Riemu oli käynyt vallan rajattomaksi.
— Eikö teillä ole yhtään ystävällistä sanaa minulle, ihana neiti? kysyi Otto Krabbe painuen Dorotean puoleen. Hän sanoi sen niin hellällä äänellä, ettei olisi luullut hänen sellaiseen pystyvän.
Neito vetäytyi syrjään, loi häneen terävän katseen ja virkkoi ylpeästi:
— Ettekö tiedä, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa?
Veri nousi ritarin kasvoihin, mutta samassa huudahti Sofia rouva:
— Herra Otto Krabbe unohtaa vallan, ettemme kuukausiin ole kuulleet uutisia hovista ja kaupungista. Ja juuri kun tässä iloitsemme hänen tulostaan, niin ei hän, kuten tavallisesti, tyydytäkään toiveitamme, vaan kohtelee niitä mitä suurimmalla välinpitämättömyydellä.
— Senkötähden siis? ja hänen epäilevä katseensa suuntautui Doroteaan, joka istui alaspainetuin silmin, kiihkeästi hypistellen silkkistä nauhanpätkää.
— Tietysti, puuttui puheeseen rouva Mette. — Miehet saavat ottaa osaa maailman tapahtumiin ja meidän täytyy tyytyä siihen, mitä heidän teoistaan vain kuulemme. Ei siis pitäisi kieltää meiltä tuota pientä iloa.