Hiljaa hän laski kätensä uppiniskaisen tytön olkapäälle ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Hän on kuoleman oma, jos kiellät!
Tyttö kalpeni lumen karvaiseksi, mutta tahtonsa koko voimalla voitti hän mielenliikutuksensa ja sanoi päättäväisesti:
— Isäni herra Eerik Banér se on, joka ratkaisee kohtaloni.
— Hän on jo aikoja sitte ratkaissut sen minun edukseni, huudahti
Otto herra.
— Niin, sillä ehdolla että voittaisit hänen rakkautensa, vastasi lääniherra. — Koska hän nyt itse sanoo sen tapahtuneen, niin vahvistan täten liittonne.
— Hyvä, hyvä, huudettiin joka taholta. Ja juominen alkoi uudelleen.
Heti aterian loputtua läksi Kustaa, Dorotealle suureksi helpoitukseksi, huoneesta.
Mutta ensi hurmauksen tyynnyttyä kaivattiin "ruotsalaista". Hänen maassaan oli tapahtunut paljon uutta, jota tahdottiin hänelle kertoa.
— Minkätähden raskauttaa kuormaa kivellä? sanoi lääniherra.