— Hän on siis mielestänne jo tarpeeksi kärsinyt onnestani, puuttui
Otto herra puheeseen. — Älköön enää koettakokaan vilkaista tännepäin.
— Mitä!… Todellako? kysyttiin suin, silmin.
— Se ei ole totta, sanoi Dorotea.
— Se on totta, mustasukkaisuudella on terävä katse ja minulla on tuhat todistusta siitä että hän rakastaa sinua hulluuteen asti.
Kuinka nuo sanat samalla olivat sekä suloiset että katkerat ja kuinka ne vihloivat hänen sydäntään.
— Sinä olet pitänyt häntä leikkikalunasi niinkuin minuakin, jatkoi Otto herra kietoen kätensä hänen ympärilleen. — Mutta minä annan sen anteeksi siksi että sittenkin rakastit minua.
— Päästä minut, en ole orjattaresi, sanoi tyttö vihan vimmassa.
— En, ennenkuin olet suudellut minua kaikkien läsnäollessa.
— Ennen saatte minut tappaa!
Toiset tahtoivat vapauttaa hänet, toiset väittivät sitä Otto herran oikeudeksi.