— Kuinka hän heti saattoi tulla toimeen ihmisten parissa?
— Sitä minäkin monasti olen ihmetellyt. Moista sukkeluutta en ole nähnyt, mutta hän on viettänyt viime vuotensa Ingialdin luona ja hän on mahtanut kasvattaa hänet oman päänsä mukaan.
— Luuletko että hän tahtoo seurata minua?
— Epäilen tosin; vaikkei äiti ole välittänyt hänestä, niin hän suuresti rakastaa äitiään. Hän olisi valmis kuolemaan hänen edestään, jos niin vaadittaisiin. Mutta hän rakastaa sinua sentähden että olet auttanut äitiä.
— Uskallanko minä luottaa häneen?
— Olen uskonut hänelle salaisuuden ja tiedän, että häneen voi luottaa; vaikeinta on saada pidetyksi asia salassa niin kauvan että karja on ehtinyt lähteä. Herra Otto Krabben päähän voisi pistää tarkastuttaa paimenet ja silloin sinä olisit hukassa.
— Minun täytyy koettaa; elämä ja kuolema ovat Herran kädessä, enkä minä enää kestä tätä.
— Onni on sentään potkaissut sinua. Kustaa punastui ja kääntyi poispäin.
— Niin, tarkoitan sitä että niin eheänä pääsit leikistä; näytti jo aika pahalta.
— En enää koskaan kiinnitä sydäntäni naiseen, puhkesi Kustaa puhumaan.