— Älä lupaa sellaista, jota et saata pitää! Kaikki eivät ole Dorotean kaltaisia; hänen sisarensakin oli toista maata, lempeä ja hyvä. (Siinä hän purskahti nauruun.) — Otto Krabbe ei tule kehumaan kauppojaan.
— Koska sinä aiot palata? kysyi Kustaa, joka tahtoi vaihtaa puheainetta.
— Elokuun lopulla tai syyskuun alussa; toimitan sanan Aatamille ja hän tuo tiedon sinulle… Me kai emme enää tapaa.
— Jos kaikki nyt käy hyvin, niin etkö tahdo tulla Ruotsiin minua tervehtimään?
— En, he sanoisivat minua isänmaan kavaltajaksi, ja sitä nimeä en huoli.
— Etkö sitte mielestäsi tee väärin?
— En suinkaan. Maksan velkani, vaikkei sitä kukaan minusta uskoisi.
— Koska lähdet?
— Muutaman tunnin päästä; niin pian kun olen sanonut hyvästi lääniherralle.
He syleilivät toisiaan lämpimästi, pusersivat toistensa käsiä ja erosivat — ainiaaksi.