— Tämä olisi tuo todiste, sanoi hän.
— Mutta minkätähden…?
— Sen hän sitte sanoo teille itsellenne.
Otto Krabben katse kirkastui ja samassa hän vilahti Kustaaseen.
— Sano että minä tulen.
Kääpiö kiirehti pois ja Otto herra jutteli nauraen ritarien kanssa ja kertoi luopuvansa metsästysretkestä sentähden että hänen kaunis morsiamensa pyysi.
Iloisessa humussa, torvien soidessa läksi metsästysseurue liikkeelle; pian se peittyi tomupilven taa ja Otto herra kiiruhti takaisin linnaan. Palvelijatar vei hänet naisten luhtiin, jossa neiti ja Mette rouva istuivat käsitöidensä ääressä.
Ritarin kasvot pimenivät.
Silloin nousi neiti ja teki syvän niiauksen:
— Olen kovasti rikkonut teitä vastaan, herra ritari, sanoi hän, — ja tahdon nyt tunnustaa ja sovittaa.