— No, kyllä minä tulen puhumaan puolestani, sanoi ritari, avasi ikkunan ja kutsui luokseen palvelijan.
— Satuloi paikalla paras ratsuni!
Kääntyessään näki hän Dorotean istuvan kädet ristissä ja katse tähdättynä taivasta kohti; ilo loisti hänen silmistään ja hänen poskensa hehkuivat. Niin kaunis ei hän ollut vielä milloinkaan ollut hänen mielestään.
— Dorotea! huudahti hän. Hämillään ojensi tyttö hänelle kätensä.
— Kuinka voin teitä kiittää?
— Sen kyllä tiedät! ja ritari sulki hänet syliinsä. Dorotea sieti hänen suudelmansa, mutta ei vastannut niihin. — Dorotea, sano että rakastat minua, huudahti hän.
— Sitte kun tulet takaisin.
— No sitte se ei kestä kauvan.
Hän riensi alas portaita, heittäysi satulaan ja kiirehti pois myrskyn nopeudella.
Metsästys kävi aivan päinvastaisella taholla. Dorotea katsoi ulos ikkunasta hänen jälkeensä.