Kustaa kääntyi syrjään, tiheä pyökkimetsä eroitti hänet pian toisista metsästäjistä, mutta he saattoivat minä hetkenä tahansa kääntyä samalle tielle.
— Nouskaa alas! Tänne! kuiskasi kääpiö.
Seuraavana hetkenä oli ritari muuttunut yksinkertaiseksi paimeneksi, jonka päässä oli suuri, leveäröytäinen hattu. Kääpiö kääri hänen vaatteensa suureen myttyyn ja kiipesi viemään sitä puuhun.
— Olkoot siellä kunnes mätänevät, sanoi hän.
Jalkaisin he jatkoivat matkaansa. Aatami talutti hevosta suitsista. Kun he olivat päässeet kappaleen eteenpäin, siihen missä tiet yhtyivät, näkyi Kallön linna korkeine ympärysmuureineen ja monine torneineen. Kustaan valtasi tunne ikäänkuin häntä olisi kurkusta kuristettu, mutta samassa näki hän suuren karjalauman liikkuvan niityllä ja sen ympärillä paimenet ja koirat.
— Nyt sinä löydät hyvin kotiin, sanoi Aatami ja päästi valloilleen hevosen, joka paikalla läksi menemään.
— Rakas herra, älkää viivytelkö, vaan kiirehtikää heti sinne missä teitä odotetaan, lähtöön valmiina.
— Ingialdko…?
— Älkää kysykö, kiirehtikää.
— Kyllä, kyllä. Terveisiä…! ja Kustaa riensi pois. Pian hän oli saavuttanut paimenet.