Hän ei koko päivänä ollut syönyt ja väsymys oli hänet voittamaisillaan, mutta hän oli päättänyt kävellä kunnes kaatuisi. Se ajatus että hänet ehkä saataisiin kiinni ja vietäisiin takaisin oli hänestä niin kamala, että kuolema sen rinnalla tuntui leikinteolta.

Kaupungin ulkopuolella tapasi hän muutamia saksilaisia kauppiaita levähtämässä. He tulivat Juutinmaalta ja toivat suurta härkälaumaa, jota he kuljettivat Saksaan myytäväksi.

Muuan heistä huomasi sattumalta Kustaan horjuvan käynnin; ensin hän luuli häntä sairaaksi, mutta nähdessään väsyneen ilmeen hänen kasvoissaan pyysi hän häntä heidän joukkoonsa lepäämään ja jakamaan heidän ateriansa. Kiitollisuudella Kustaa noudatti kutsua ja pian huomasivat kauppiaat, että heidän tilapäinen vieraansa oli sivistynyt herra, josta varmaankin saattoi olla paljon hauskuutta matkalla.

Sentähden he kysyivät eikö hän tahtonut kulkea heidän mukanaan ja
Kustaa suostui paikalla.

Varovaisuudella koetti hän heiltä urkkia uutisia asemasta Ruotsissa, mutta he eivät tietäneet muuta kuin että Tanskan kuningas oli kukistanut maan valtansa alle. He neuvoivat häntä menemään vapaaseen valtiokaupunkiin Lyypekkiin, siellä hän varmaan saisi tietoja. Sama aikomus oli Kustaalla itsellään. Ja saavuttua kaupungin likeisyyteen lausui hän matkatovereilleen lämpimät, sydämelliset jäähyväiset. He taas puolestaan puristivat hänen kättään ja toivottivat usein tapaavansa hänet tällaisilla retkillä.

Syyskuun viime päivänä v. 1519 hän tuli Lyypekkiin. Toivon ja pelon tunteilla hän astui sisään kaupungin portista. Hän tunsi vanhastaan rikkaan kauppiaan Kord Königin ja hänen luokseen hän paikalla suuntasi kulkunsa.

Kauppias oli juuri syömässä illallista suuressa seurassa, kun palvelija tuli ilmoittamaan että mies, jonka puku oli kuin yksinkertaisen talonpojan mutta jonka tavat olivat kuin hienon herran, pyysi saada häntä puhutella.

— Olen nähnyt monta herraa, joilla on ollut sivistymättömän miehen tavat, mutta en päinvastoin, sanoi kauppias nauraen. — Mutta jos sinä puhut totta, niin kannattaa miestä tarkastella.

— Ettekö minua tunne? kysyi Kustaa, kun kauppias jäi häneen tuijottamaan.

— Näkevätkö silmäni oikein! huudahti kauppias. — Ettekö ole jalo herra Kustaa Eerikinpoika Vaasa?