— Joka on karannut laittomasta tanskalaisesta vankeudestaan ja nyt antautuu teidän suojeluksenne alaiseksi.
— Minä vastaan teidän turvallisuudestanne; täältä ei tanskalaisia koiria usuteta päällenne. Mutta käykää nyt sisään, niin saan näyttää vierailleni, mikä jalo herra majailee vaatimattomassa talossani.
— Pukuni ei ole…
— Herrasmies on takin takana, vastasi kauppias ja vei Kustaan sisään.
Ilo ja tyytyväisyys nousi ylimmilleen vieraiden kesken. Ruotsi oli siihen aikaan jonkinlainen Hansakaupunkien aarreaitta; sen rantakaupungit ottivat miltei yksinomaan niiltä tarpeensa. Eivätkä ruotsalaiset ostaneet heiltä yksin elintarpeita, vaan myös rihkamaa ja korutavaroita. Lisäksi oli ruotsalainen vieraanvaraisuus tullut yleiseksi sananparreksi. Se joka ei vielä ollut sitä kokenut, tunsi veden kihoilevan suuhunsa, kun hän vaan ajatteli mahdollisuutta päästä Tukholmaan syömään, juomaan ja ansaitsemaan paljon rahaa.
Vieraiden lähdettyä kertoi kauppias seuraavana päivänä aikovansa hankkia turvakirjan ja sopivan puvun ritarille. Hän toivoi, että ritari sen ajan, jonka hän viipyisi Lyypekissä, asuisi hänen luonaan.
Kustaa vastasi, ettei hän vielä saata korvata niin suurta ystävällisyyttä, mutta jos hän kerran joutuu siihen asemaan että voi, niin hän näyttää ettei hän ole kiittämätön.
Ja niin hänet otettiin jäseneksi perheeseen.
Kord Königin vaimo oli vanhanpuoleinen nainen, joka ei milloinkaan unohtanut, että hänen miehensä oli kaupungin rikkaimpia porvareita, jonkatähden hän varsin hyvin saattoi pitää itseään yhdenvertaisena ruotsalaisen aatelismiehen kanssa.
Hän kertoi Kustaalle, että Svante Niilonpoika Sture hänen nuoruudessaan oli ollut vieraana hänen vanhempiensa talossa; hän oli silloin ollut aivan nuori ja Sture oli osoittanut hänelle suurta kohteliaisuutta. Jopa hän oli kysynyt, eikö hän tahtoisi käydä Ruotsissa, mutta siihen ei hän ollut antanut vastausta.