— Tahtoisin jotakin, jonka te voitte hankkia minulle.
— Mitä se sitte on?
— Sanotaan, virkkoi eukko ja kumartui tutunomaisesti Kustaan puoleen, — että nyt kun Ruotsi on saanut kuninkaan jolla on valta tehdä mitä hän tahtoo, niin kaikista Ruotsin aatelismiehistä tehdään ritareja ja he saavat nauhoja ja tähtiä niin paljon kuin tahtovat. Minusta me — koska kaikin puolin olemme heidän vertaisiaan ja sitäpaitsi olemme tehneet ruotsalaisille niin monta palvelusta, — myöskin voisimme saada muutamia kunniamerkkejä.
— En tietänyt että Kord König…
— Enkö minä sitte pue hänen ylleen kaikkea muuta mitä hän tarvitsee? Enkö samalla voisi ripustaa hänen kaulaansa niitäkin helyjä? Minäpä sanon teille, nuori herra, että se mitä minä vielä elämältä toivon on, että minua kutsuttaisiin rouvaksi.
— Sallitte ehkä minun kutsua itseänne siksi? Nainen loi häneen tyytyväisen katseen.
— Tavoista ihminen tunnetaan ja teissä aatelisveri oikein kuultaa läpi, niin että sitä ilokseen katselee… Eukko taputti häntä voimakkaasti olkapäälle ja lisäsi: — noin korean pojan perässä se naisväki saisi hypätä.
Kustaa punastui.
— Olen tähän saakka ollut niin vähän seurassa, sanoi hän.
— Mutta nyt pääsette seuraan. Minä laitan kalaasit jokikiseksi päiväksi. Ja voittepa vaikka iskeä silmänne johonkin sisarentyttäristäni, tietysti kaikessa kunniallisuudessa.