— Niin, hän saa käydä hänen luonaan, mutta ei kukaan muu.

Herman Israel nauroi.

— Naisviekkautta! sanoi hän. — Minä suostun, mutta tulen sensijaan tuontuostakin tervehtimään Kustaa herraa.

— Hän muuttaa tänä päivänä Danielin huoneeseen ja minä järjestän itse hänen huoneensa; ethän käy mustasukkaiseksi? kysyi hän mieheltään.

— En, vastasi tämä hymyillen, — mutta toivon että hän kerran saa yhtä hyvän emännän kuin minä.

— Rouvan, korjasi Barbara. — Sitä hän saanee odottaa!

* * * * *

Seuraavana päivänä, marraskuun kahdentenakymmenentenä, saapui Eerik Banér Lyypekkiin suurine saattueineen; hän kävi heti pormestarin luona ja pyysi saada panna toimeen tarkastuksen kaupungissa.

— Mitä te ajattelette, jalo herra? vastasi pormestari. — Täällä meidän vapaassa kaupungissamme!

— Mutta kuningas on käskenyt!