— Olemme vapaita porvareita. Meillä ei ole kuningasta.
— Saatte sen kalliisti maksaa.
— Olemme ennenkin olleet sodassa Tanskaa vastaan.
— Mutta tällä kertaa tulisi Ruotsi lisää.
— Se asia ei vielä ole ratkaistu.
Vihoissaan läksi lääniherra; vakoilijoidensa kautta hän sai tietää, että Kustaa oli asunut Kord Königin luona, mutta että nyt luultiin hänen muuttaneen rikkaan juutalaisen Herman Israelin tykö.
Eräänä päivänä, kun Herman oli poissa kotoa, piiritettiin äkkiä koko talo ja joukko vieraita ihmisiä tunki sisään vaatimaan tarkastusta. Onneksi oli Barbara König juuri siellä tervehtimässä poikaansa. Hän astui uhkaavana, kädet vyötäisillä heitä vastaan ja sanoi:
— Tulkaa vaan sisään, te tanskalaiset palkkasoturit, tulkaa vaan. Jokaisessa huoneessa seisoo neljä palvelijaa, käsissä oivalliset pähkinäpuiset patukat, ja kyllä he teidät kurittavat niin että tulette punaisiksi, jos nyt olette kalpeat. Tanskalaiset katselivat epäillen toisiinsa; heitä ei ollut kuin kymmenen ja melkein kaikki olivat aseettomat. He vetäytyivät yhä kauvemmaksi.
— Kuinka te vieraat ihmiset uskallatte tunkeutua tänne? huusi eukko ärtyisästi. — Pian tänne, palvelijani, ajamaan pois heidät!
Samassa hetkessä syöksyivät tanskalaiset alas portaita.