— Luulenpa etteivät he enää koeta tulla, sanoi Barbara tyytyväisenä
Herman Israelin pienelle, kalpealle, pelästyneelle vaimolle.
— Olisipa minulla sinun rohkeutesi! sanoi hän.
Mutta Herman Israel nosti ensi tilaisuudessa kanteen herra Eerik
Banéria vastaan sentähden että hänen palvelijansa olivat tunkeutuneet
Lyypekin vapaan porvarin taloon.
Eerik Banér vastasi sen tapahtuneen vastoin hänen tahtoaan ja tietoaan, mutta Herman Israelin pyynnöstä karkoitettiin palvelijat paikalla kaupungista.
Silloin pyysi lääniherra pormestaria ja raatia ratkaisemaan hänen ja herra Kustaa Eerikinpoika Vaasan välisen asian.
Sellaiseen pyyntöön täytyi suostua ja suuri kokous pidettiin raatihuoneella.
Sitä ennen oli Eerik Banér yksityisesti puhutellut useimpia raatimiehistä ja koettanut saada heitä puolustamaan asiaansa. Kord Königille ja rikkaalle juutalaiselle ei kannattanut puhua, sen hän tiesi, mutta muihin luuli hän vaikuttaneensa.
Nyt hän tuomarien pöydän edessä esiintyi täydessä juhlapuvussa kaikkine nauhoineen, tähtineen; komeaan samettikaapuun oli runsaasti kirjaeltu kultakoristeita, hatussa kimalteli jalokiviä ja höyhentöyhdössä loistivat tanskalaiset värit.
Hän alkoi lausumalla kiitoksensa siitä että hänen suotiin niin luotettaville miehille esiintuoda kohtuulliset ja täysin oikeutetut kanteensa herra Kustaa Eerikinpoika Vaasaa vastaan.
Sitte hän raadille kertoi, että Kustaa oli uskottu hänen haltuunsa; hän oli sitoutunut kuninkaalle maksamaan suuren sakon, jos vanki pääsisi karkuun. Sukulaisena hän oli suonut hänelle enemmän vapautta kuin olisi pitänyt. Nyt oli ehkä hänen oma henkensä vaarassa.