— Pidättekö kohtuullisena ja oikeana, hyvät herrat, huudahti hän, — että minun hyvyyteni palkitaan sellaisella petollisuudella ja kavaluudella?
Raatimiehet katselivat epäillen toisiaan, tietämättä mitä vastaisivat.
Lääniherra käytti sanojensa tekemää edullista vaikutusta hyväkseen ja lisäsi, että, jos vastaus tulisi kieltävä, kuninkaan viha kohtaisi Lyypekkiä; sen kauppa ja merenkulku tulisivat kärsimään paljon, jos kaupunki ilmeisesti loukkaisi Tanskan ja Lyypekin välisiä sitoumuksia, sillä niihin kuului muunmuassa, ettei kumpikaan saisi suojella toisen vihollisia tai karkulaisia.
Salissa nousi yleinen puheen sorina.
— Hän on oikeassa, sanoi muuan.
— Kaupungin täytyy pitää sanansa, arveli toinen.
— Mitä herra Kustaa Eerikinpoika Vaasa meihin kuuluu? huomautti kolmas; — emme me tahdo hankkia niskaamme vihollisia hänen tähtensä.
Mutta suuresti arvossa pidetty pormestari Niilo Brömse ei vielä ollut lausunut mielipidettään; hän kuunteli tarkasti toisten sanoja ja säästi omat ajatuksensa viimeiseksi.
Silloin nousi Kord König ja kuiskasi hänelle muutamia sanoja. Hänen totiset kasvonsa kirkastuivat hetkeksi ja ääneen hän lausui:
— Minusta olisi paras, että nuori herra itse puhuisi puolestaan.