— Hän on kuninkaani vanki ja minä olen kovan sakon uhalla velvollinen pitämään häntä lukon takana, huusi Eerik Banér vimmoissaan.
— Palatessani Ruotsiin sitoudun täyteen arvoon korvaamaan sukulaiselleni tuon kysymyksessä olevan sakon, virkkoi Kustaa, — varmasti luottaen siihen, ettei vapaa valtiokaupunki riko sitä turvan ja vakuuden lupausta, jonka se minulle on antanut.
Yleinen mielipide oli nyt niin kokonaan Kustaan puolella, että pormestari nousi ylös ja julisti herra Kustaa Eerikinpoika Vaasan olevan vapaan valtiokaupunki Lyypekin suojeluksen alaisena.
Banér oli kalpeana vihasta ja selitti kiivaasti, että tätä tekoa vielä kaduttaisiin. Sitte hän läksi salista.
Kustaa palasi Herman Israelin luo, joka pani toimeen juhlat hänen kunniakseen.
* * * * *
Jokainen Ruotsista tuleva laiva toi uutisia, jotka olivat omiaan Kustaassa herättämään levottomuutta ja raadissa epäilystä siitä, eikö vankia sittenkin täytyisi jättää vaatijain käsiin. Kristianin yhäti nouseva valta saattoi käydä vaaralliseksi Lyypekille, jota vastoin hänen lupauksensa sille joka totteli hänen tahtoaan olivat kerrassaan loistavat.
Mutta pormestari oli koko raatia vastaan; Kord König ja Herman Israel tahtoivat päästää nuoren herran matkustamaan Ruotsiin, mutta siihen ei pormestari uskaltanut suostua. Hän ehkäisi Kustaan luovuttamisen Kristianin käsiin muistuttamalla raadille, ettei kuningas koskaan ollut pitänyt antamiaan lupauksia.
— Vielä ei hän ole vaarallinen, sanoi hän, — mutta onnetonta olisi, jos hän tulisi kaikkivaltiaaksi pohjoisessa. Silloin hollantilaiset saisivat käsiinsä kaupan ja Hansakaupunkien vaikutus olisi mennyttä.
Pormestarin viisaus ja valta vaikuttivat sen, että asia lykättiin tuonnemmaksi.