— Suoraan pihan toisella puolella.
— Vai niin. Olisi muuten ollut hauskaa hetkisen jutella hänen kanssaan… Kai te pidätte häntä ankaran valvonnan alaisena?
— Se ei ole tarpeellista.
— Eikö? No, siitä saamme huomenna puhua. En tahdo kauvemmin häiritä naisia! ja ritari kumarsi ensin Mette rouvalle, joka, ojentaen hänelle kätensä, reippaasti virkkoi:
— En enää ole teille suutuksissani pahoista toivomuksistanne;
Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet.
— Anteeksi, mutta te ärsytitte minua, vastasi ritari hiljaa.
Sofia toivotti hänelle hyvää yötä ja kehoitti häntä laskemaan huoneensa ikkunaruudut, jotta hänen unensa kävisi toteen.
Kun hän sitte ojensi kätensä Dorotealle, näytti tyttö ensin aikovan vetää pois kätensä, mutta sitte pisti hän pienet jääkylmät sormensa hänen kouraansa, jopa salli ritarin moneen kertaan painaa niitä.
Lääniherra saattoi itse vieraansa makuuhuoneeseen ja sytytti kynttilät. Kumpikaan ei puhunut mitään ja isäntä lausui jo jäähyväiset lähteäkseen pois, kun herra Otto äkkiä kiivaasti virkkoi:
— Minusta nuorin tyttärenne on paljon muuttunut.