— Nuorten mieli on kuin huhtikuun ilma: siinä vaihtelee sade ja päiväpaiste, vastasi isä.
— Olette ehkä oikeassa… Mutta mitä tuo on? Luutun säveliä tunki huoneeseen ja hetkisen perästä kuului kaunis, miehekäs ääni.
— Se on ruotsalainen! huudahti Otto.
— Niin. Hänen on tapana soittaa luuttua aikansa kuluksi.
— Kas. Eivätkö nuo ole teidän tyttärenne tuolla ikkunassa kuuntelemassa?
— Ehkä. En sitä heiltä kiellä.
— Mutta jos hän soittaa itsensä heidän sydämiinsä?
— Sofia on vapaasta tahdosta ruvennut Gregori Ulftandin vaimoksi ja ylpeä Doroteani ei mene ruotsalaiselle aatelismiehelle. Nukkukaa rauhassa, junkkari Kustaa Eerikinpoika ei tule olemaan toivomustenne tiellä. Hyvää yötä, poikani! ja lääniherra taputti häntä olkapäälle ja läksi.
— Olkoon hän oikeassa! mietti Otto ja sulki ikkunan, jottei laulu kuuluisi. Pian nukkui hän syvää, häiritsemätöntä unta.
2.