— Tavallisesti ei ole lampaille hyväksi, että sudet tulevat sovittamaan heidän suhdettaan, vastasi Kustaa. — Jos te tietäisitte, Ruotsin miehet, mitä minä tiedän, niin menettelisitte toisin.
Kustaa läksi pois. Kuningas Kristianin lähetit levittelivät herransa vakuutuskirjeitä pitkin maata ja varsinkin eteläisissä maakunnissa olivat ne saavuttaneet suurta luottamusta. Kustaa huomasi sen yhä selvemmin, jota syvemmä Smålantiin hän pääsi.
Ei, Taalainmaalle hänen täytyy lähteä, sinne on tanskalaisten vaikutus ulottunut vähinten, siellä oli Engelbrekt alkanut suuren elämäntyönsä, Taalainmaan hänkin ottaa lähtökohdaksi.
Mutta tieto Kustaan tulosta Ruotsiin oli jo ennättänyt Tanskaan. Palkinto määrättiin sille joka elävänä tai kuolleena saattaa hänet hallituksen käsiin ja tanskalaisia sotamiehiä ja vouteja kierteli pitkin maata häntä etsimässä.
Yhtenä yönä oli hän pannut maata lukottomaan latoon. Äkkiä heräsi hän siitä, että joku töytäisi häntä kylkeen. Se oli nuori mies, joka uteliaana jäi häneen töllöttämään:
— Mistä hitosta te olettekaan? huusi hän vihdoin.
— Sieltä mistä et sinä tahtoisi olla, vastasi ritari ja hypähti kiireesti ylös.
— Olettepa te hienon näköinen.
— Ehkä tahtoisit vaihtaa vaatteita kanssani?
— Mutta siihen ei teillä lie halua.