— Tahdon pelastaa maan.
— Ollenkaan ajattelematta meitä.
— Onko se teille yhdentekevää, että maa on täynnä vihollisia, että
Sturein suuri elämäntyö tehdään turhaksi ja että tuo inhoittava
unioni taas pannaan toimeen, jollei kuningas Kristian mieluummin tee
Ruotsia Tanskan alavaltioksi?
— Hm! sanoi herra Joakim, — sinun iälläsi veri helposti kuohuu laitainsa yli. Jokainen luulee voivansa murtaa vuoria… Kuulehan nyt, mikä ehdotus minulla on; siitä ei nouse suurta melua, mutta sillä on se etu, että sen käytännössä voi toteuttaa. Kuningas on lähettänyt minulle kutsumuskortin kruunausjuhlaansa. Olisi ehkä varomatonta jos sinä tulisit mukaan sinne, mutta minä hankin sinulle kuninkaalta turvakirjan, niin voit tulla perässä.
— Tekisitte paremmin, herra Joakim, jos liittyisitte minuun, kokoisitte väkenne ja innostuttaisitte heitä puolustamaan valtakuntaa.
— Minä en tahdo synnyttää riitaa.
— No, älkää ainakaan lähtekö Tukholmaan.
— Lähden; muuten ehkä vaimoni ja vanhempasi saisivat tähteni kärsiä.
— Enkä minä saisi näyttää kauniita pukujani, sanoi Margareeta nauraen.
— Surisitko sitä?