Isäntä osoitti hänelle tallin, jonne sai panna hevosen; hän irroitti selästään laukun ja otti sen mukaansa isoon huoneeseen, jossa suuri takkavalkea hulmusi, heitellen säkeniä pitkin huonetta.
He olivat nuorta väkeä; vaimo oli tukevaa tekoa: suuret kädet ja jalat, sekä kasvoissa ankara, miltei tyly ilme, kun hän oli vaiti.
Mies oli pyöreänaamainen ja hyväluontoisen näköinen.
Nainen istui rukkinsa ääressä, mutta silmäili yhtämittaa vierasta.
Mies veisti kerinpuita.
Kustaa istuutui kappaleen matkan päähän, hän oli tänään niin harvinaisen alakuloisella mielellä.
Silloin mies antoi viittauksen vaimolleen, joka paikalla läksi ulos.
— Oletteko kaukaakin?
— Södermanlannista, tuli vastaukseksi.
Syntyi taaskin hiljaisuus. Nainen palasi huoneeseen, tuoden mukanaan mustaa leipää sekä juomaa, jonka kaiken hän laski penkille Kustaan viereen, sanoen: