— Eihän meidän naimiskaupoistamme olisi voinut olla puhettakaan, mutta sitte hän sai periä tämän saman talon, jossa me nyt olemme. Ja silloin tämä Maija kosi ja kun me isälle olimme luvanneet ettemme milloinkaan lainaisi äyriäkään, niin hän vihdoin suostui ja sitte me saimme toisemme. Tietysti tuon eukon joskus on ikävä, mutta enhän minä kauvan viivy poissa kotoa.
— Eikö teillä ole lapsia?
— Oli yksi, mutta kuoli, vastasi nainen. — Tuossa se nyt on, paremmin en minä osaa sitä laittaa.
Kustaa pani takaisin tavaransa ja nainen meni isolle sängylle, tyhjensi siitä vanhat oljet ja pani uusia sijaan. Vanhat hän sitte levitti uuninnurkkaan.
Sillaikaa oli Olli saanut kerinpuunsa valmiiksi ja katseli tyytyväisenä työtään.
— Näillä voisi jotakin ansaitakin, virkkoi hän.
— Tahdotteko nyt mennä levolle? kysyi nainen Kustaalta, osoittaen sänkyä.
Kustaa noudatti paikalla kehoitusta. Hän ripusti laukun vuoteenpäähän, sillä tiesihän hän olevansa heidän vallassaan; oli siis parasta osoittaa heille luottamusta.
Hän nukkui sikeään uneen, mutta heräsi siitä että hänen ympärillään kuiskailtiin.
— Mikähän herrasmies tuo lie? sanoi Olli.