— Leikkaa sitte minun tukkani juuri sellaiseksi kuin sinun on.
Olli nauroi ja arveli, että se käy vallan helposti.
Kaupat tehtiin, Kustaa muutti muotoa ja talonpoika lupasi säilyttää hänen vaatteensa ja rahansa. Hän ei kertonut heille, kuka hän oli tai mitä hän aikoi; mutta hän luotti heihin ja he korvasivat hänen luottamuksensa monin kerroin.
Hän pani lakin päähänsä, heitti kirveen olalle ja läksi hakemaan kylästä työtä niinkuin muutkin taalalaismiehet.
Antinpäivän aikaan tuli hän Rankhyttaniin, rikkaan vuoritilallisen
Antero Pietarinpojan luo, pari penikulmaa Falunista. He olivat
Upsalassa olleet ylioppilastoverit, mutta Kustaa luotti valepukuunsa,
pyysi työtä ja sai.
Hänet pantiin riiheen puimaan renkien kanssa; nämä huomasivat paikalla, ettei hän sitä työtä osannut, ja juttelivat ja nauroivat keskenään, mutta eivät hänelle sanoneet mitään.
Kun piiat saivat vihiä asiasta, tulivat he uteliaiksi ja muuan heistä meni häntä niin likelle, että hän näki silkkikauluksen pistävän esiin talonpoikaistakin alta.
— Sen hullumpaa en iässäni ole kuullut, sanoi tyttö; — pitääkö renkien nyt ruveta pukeutumaan herrojen lailla?
— Se pitää kertoa isännälle.
Pian kutsuttiin Kustaa Antero Pietarinpojan eteen. Tämä tarkasteli häntä kauvan ja huudahti sitte: