— Kustaa Eerikinpoika!
Kustaa ojensi hänelle sanatonna kätensä ja kyyneleet valuivat alas hänen poskiaan.
— Sinä iloinen, reipas upsalanaikuinen toveri tulet surullisena luokseni ja tällaisessa puvussa; mitä tämä tietää?
Kustaa kertoi isänsä ja lankonsa kuolemasta Tukholman verilöylyssä.
— Olen kuullut siitä, sanoi Pietarinpoika.
— Ojenna siis minulle kätesi ja auta minua; olen matkalla Taalainmaalle nostamaan kansaa aseisiin. Valtakunnan itsenäisyys ja yksityisen onni ovat tässä kysymyksessä.
Vuoritilallinen joutui hämilleen.
— Olen kyllä kuullut puhuttavan tuosta hirveästä tapauksesta Tukholmassa ja se on kyllä minuun kovasti koskenut, mutta antaa apua niin uhkarohkeaan yritykseen kuin se jota sinä ajattelet, sitä en katso meille vuoritilallisille hyödylliseksi, ja jos sinä tahdot seurata minun neuvoani, niin lähde pian täältä tiehesi, sillä palvelijat ovat kiinnittäneet sinuun huomionsa ja enempää ei tarvita ennenkuin kuninkaan vakoojat löytävät tien tänne.
— Etkö sitte tahdo tehdä mitään isänmaan alennuksen ja sorron poistamiseksi?
— En voi, en uskalla sillä tavalla saattaa itseäni ja omaisiani perikatoon. Mene Aarent Pietarinpojan luo Ornäsiin, hän ja Vesteråsin piispa sekä monet muut ylhäiset herrat ovat sukua; jos he ryhtyvät asiaan, niin se ehkä voi menestyä. Mutta kuule minun neuvoani: älä viivy kauvan samassa paikassa.