— Auttakaa, pata kaatuu!

Kaikki riensivät auttamaan ja Kustaa livahti tiehensä. Hän läksi sitte toiselle asumukselle, jota sanottiin Sandvikin mökiksi, ja siellä hän tapasi erään sulattajan.

— Voitko näyttää minulle tien Svärdsjöhön?

— Voin kai.

He läksivät; se oli reipas nuori mies, varmaankin samanikäinen kuin Kustaa, joka suuresti rakasti vaivaloista ammattiaan. Hän kertoi tanskalaisten sorrosta ja lisäsi:

— Ja kuitenkin sanovat, että se vielä käy pahemmaksi.

— Tietysti, jos kärsitte sitä.

Jos tappaakin yhden voudin, niin toinen tulee sijaan eikä siitä kukaan hyödy.

— Oletko kuullut puhuttavan Engelbrektistä?

— Totta kai.