Mutta he saattoivat myöskin tulla takaisin ja sentähden täytyi Kustaan yhä pysyä kellarissa. Pappilasta lähetettiin hänelle ruokaa, joka pienen aukon läpi laskettiin alas kellariin.
Tanskalaiset voudit olivat nyt ruvenneet etsimään yhä kiihkeämmin, sillä kuka saattoi tietää mitä tuo karannut ritari vielä tekisi ja sentähden täytyi käyttää kaikkia mahdollisia keinoja hänen kiinniottamisekseen.
Mutta tanskalaisten lähettien tehtäviin kuului myöskin kuvata kansalle kuningasta mitä parhaimmassa valossa: hän oli oikea talonpoikien ystävä, joka tarkoitti yksinomaan heidän parastaan; ja Tukholman verilöyly oli vain valhetta ja panettelua, tahdottiin vain ärsyttää kansaa kuningasta vastaan.
Alivouti Niilo Vestgöte, raju, uskalias velikulta, läksi Taalainmaalle siinä varmassa luulossa, että hän kyllä saa talonpojat ilmoittamaan Kustaan olinpaikan. Hän tuli sentähden Moraan ja meni nimismiehen taloon.
Mutta Morassa oli myöskin muuan Rasmus Jute, alkuaan tanskalainen, joka oli asunut siellä monta vuotta ja ennen palvellut Sten Sturella.
Hän muisti vielä vallan hyvin nuoren, ritarillisen Kustaa Eerikinpojan ja hänen mielestään olisi ollut alhaista ottaa kiinni ja heittää vihollisten käsiin niin komea nuori herra.
Äkkiarvaamatta läksi hän palvelijoilleen nimismiehen talolle ja siellä syntyi kiivas ottelu, sillä seurauksella, että Niilo Vestgöte kaatui.
Sitte tulivat joulunpyhät, jolloin tavallista enemmän kansaa kokoontui kirkolle; Kustaa oli päättänyt, vaaroista huolimatta, puhua moralaisille niinkuin hän oli puhunut rättvikiläisillekin.
Hän asettui kummulle kirkon viereen. Hänen puheensa ei ollut opittu läksy, se tuli suoraan hänen nuoresta, lämpöisestä sydämestään. Hän käski vanhoja muistelemaan ja nuoria tiedustelemaan mimmoista komentoa tanskalaiset kuninkaat sekä heidän voutinsa ja käskyläisensä olivat pitäneet; kuinka kurjassa tilassa valtakunta oli ollut ja kuinka ruotsalaisia oli kohdeltu aina ulkomaalaisten herrojen hallitessa maata. Hän käski heitä muistelemaan Taalainmaan voudin Kössi Eerikinpojan hirmutöitä ja kuinka heidän esi-isänsä urhoollisuudellaan olivat vapauttaneet itsensä ja valtakunnan. Samallainen tulisi julman, petollisen kuningas Kristianin ies olemaan. Mutta jos he miesten lailla päättäisivät vapauttaa isänmaan orjuudesta, niin hän rupeaisi heidän johtajakseen ja pelastaisi Jumalan avulla valtakunnan vaarasta, joka varmaan uhkasi, jollei sitä ajoissa poistettaisi.
Yksinkertaiset, luontevat sanat kaikuivat selvinä kansanjoukkoon ja ihmiset kuuntelivat tarkkaavaisesti, mutta he eivät tulleet siitä vakuutetuiksi, että varsinainen vaara uhkasi. Kristian oli kohdellut kansaa hyvyydellä, ei ollut vielä vaatinut uusia veroja, eikä hänen valtansa vielä ollut millään lailla tuntunut sorrolta.