Mutta sattui niin hullusti, että Tukholman arkkipiispa Trolle samaan aikaan oli lähettänyt helsingeläisille kirjeen, jossa kehoitettiin pysymään uskollisena kuninkaalle. Ja kun yhdessä pitäjässä kutsuttiin talonpoikia kokoon kuuntelemaan Kustaa Eerikinpojan ja vuoristolaisten kirjettä, niin naapuripitäjissä kulki kutsu kuulemaan hänen armonsa piispan kehoituksia.
Kansa ei ymmärtänyt mitä tässä piti uskoa ja ajatella. He olivat entisinä aikoina taistelleet rinnan taalalaisten kanssa ja niistä ajoista heillä oli yhteisiä, unohtumattomia muistoja. Mutta sitä miestä, joka nyt oli heitä johtamassa, eivät he tunteneet; oliko varma että hän ymmärsi asiansa ja ettei viimeinen villitys tulisi ensimäistä hullummaksi?
Heti saatuaan tästä tiedon päätti Kustaa itse lähteä Helsinglantiin puhuttelemaan talonpoikia. Hän jakoi väkensä kolmeen joukkoon: yhtä johti Lauri Olavinpoika, toista Pietari Sveninpoika Vibberbodasta ja kolmannen otti hän itse mukaansa Helsinglantiin, annettuaan johtajille tarkat ohjeet, miten heidän piti menetellä hänen poissaollessaan.
Itse ratsasti hän Helsinglantiin 150 miehen kanssa; kaikki olivat puetut kiiltäviin haarniskoihin.
Vanhalla hautakummulla Norralan kuninkaankartanon luona piti hän puheen kokoontuneille helsingeläisille, johdatti heidän mieliinsä miten heidän isänsä vaaran aikana aina olivat toimineet yhdessä taalalaisten kanssa ja kehoitti heidän poikiaan samaan miehuullisuuteen.
Vanhimmat neuvottelivat keskenään, heistä tuntui Kustaa Eerikinpojan yritys liian arveluttavalta; he tahtoivat ensin nähdä, miten Taalain miesten kävi.
Mahtavin heistä kääntyi sitte Kustaan puoleen ja ilmoitti muiden nimessä, että he tahtovat ajatella asiaa; eihän vielä ole mitään kiirettä. Hän saattaa ensin mennä puhuttelemaan Gestriklannin miehiä. Helsinglantilaiset kyllä sitte ajallaan päättävät.
Hän läksikin heidän luotaan ja valitsi tien Gestriklannin läpi.
Siellä asukkaat heti tulivat häntä vastaan, etunenässä Geflen kaupungin väestö, ja kaikki tekivät hänelle uskollisuusvalan.
Useita kansalaisia ja hoviherroja, jotka olivat paenneet Kristianin hirmuvaltaa, riensi nyt vahvistamaan hänen sotajoukkoaan. Muiden muassa oli pari urheaa soturia, Pietari Fredag ja Jöns Varg, molemmat porvareita Tukholmasta.