Pian sen jälkeen marssi jalkaväki perässä.
Kustaa itse ei ollut päässyt kauvemmaksi kuin keskelle harjua, kun hän kuuli taistelun jo alkaneen. Hän riensi silloin paikalla taistelevien riveihin, sillä hän pelkäsi, että he mahdollisesti eivät menettelisi viisaasti.
Pian hän oli ensimäisten joukossa; miehiä kaatui hänen rinnallaan, mutta hän oli jo saanut asemasta sen yleisvaikutuksen, että hänen päällikkönsä käyttäytyivät kuin urheat miehet.
Tanskalainen ratsuväki oli tähdännyt ensi hyökkäyksensä Lauri
Olavinpoikaa vastaan.
Tämä antoi paikalla käskyn, että pitkät piikit laskettaisiin, ja siten syntyi hyökkääjiä vastaan kokonainen piikkimetsä. Samalla sinkoili heitä kohti kuin satamalla nuolia, joiden päät olivat niin terävät, että ne tunkivat haarniskankin läpi. Terävien nuolien muuri se vasta saikin aikaan suurimman hävityksen, sillä se torjui pahimmankin hyökkäyksen. Neljäsataa tanskalaista ratsumiestä kaatui hevosineen päivineen. Silloin koko tanskalainen ratsuväki teki käännöksen ja syöksyi kamalaa vauhtia omaa jalkaväkeään vastaan, joten se joutui epäjärjestykseen ja pakeni suinpäin kaupunkiin. Monet ihmiset tallattiin kuoliaaksi.
Lauri Eerikinpoika seurasi pakenevia ja ajoi heitä takaa koko
Smedjekadun mitan.
Lauri Olavinpoika kulki toista tietä Lang-kadulle, karkasi takaapäin vihollisen pyssymiesten kimppuun, otti heiltä kaikki aseet ja vei heidät voittokulussa Kustaan eteen.
Tanskalaisten täytyi jättää kaupunki; suuri osa heistä luopui aseistaan ja pakeni luostariin, jossa he munkeilta pyysivät synninpäästöä ja lohdutusta sieluilleen.
Pelästynyt linnaväki sytytti kaupungin tuleen ja monia taloja paloi poroksi; osan pelastivat ruotsalaiset.
Mutta kun työ oli tehty, tahtoivat taalalaiset myöskin niittää hedelmät. He murtivat auki kauppapuodit ja jakoivat tavarat keskenään, tai riensivät kellareihin ja kierittivät sieltä sima- ja viinitynnörit raatihuoneelle tai kaduille. Sitte he asettuivat niiden ympärille, joivat ja lauloivat sankarilauluja ilolla ja riemulla, isien tavan mukaan.