Suomalainen aatelismies, joka ratsasti likinnä Kustaata, kääntyi äkkiä katsomaan mitä tämä merkitsee, ja nähdessään tanskalaiset ratsumiehet, jotka täyttä laukkaa syöksyivät rantaan, pelästyi hän niin että hän tuli tuupanneeksi Kustaan hevosta, jotta se kompastui pohjassa oleviin liukkaihin kiviin.
Mutta kun miehet, jotka eivät vielä olleet kahlanneet joen poikki, näkivät päällikkönsä vaarassa, asettuivat he, vaikka heitä oli vain harvoja, vastarintaan ja puolustivat asemaansa kuin leijonat.
Seitsemänkymmentä vihollista kaatui taistelussa ja Kustaa pääsi onnellisesti Örsundsbrohon ja Rymningeniin.
Täällä hän taas keräsi miehensä ja kutsutti lentoläheteillä kokoon talonpojat, jotka olivat lähteneet kotiin. Hän päätti antaa arkkipiispalle verisen vastauksen, koska kerran tämä mieluummin oli tarttunut miekkaan kuin kynään.
Lauri Olavinpoika, Lauri Eerikinpoika ja valiojoukko reippaita miehiä sai käskyn vaikeuttaa arkkipiispan paluumatkaa Tukholmaan. He keräsivät tiellä mukaansa voimakkaita miehiä useista kihlakunnista ja pysyttelivät piilossa Lindesundin myllyjen luona. Mutta rohkea Tapani Henrikinpoika, joka aina vaanien ja udellen ratsasti edellimmäisenä, sai ilmi petoksen. Hän huomasi tiellä jätteitä teurastetusta lehmästä ja rupesi paikalla epäilemään. Arkkipiispaa varoitettiin ja hän pääsi pakoon toista tietä.
Ruotsalaiset päälliköt suuttuivat suuresti, kun saivat tietää, että saalis oli päässyt heidän käsistään, mutta sensijaan läksivät he ajamaan vihollisia takaa ja karkasivat heidän selkäänsä.
Syntyi kiivas, verinen tappelu, tanskalaiset tekivät urhoollisesti vastarintaa, mutta Lauri Olavinpoika karkasi kuin jalopeura vihollisten joukkoon, hänen esimerkkinsä kiihoitti muita ja kun hän vihdoin tapasi arkkipiispan, hyökkäsi hän peitsineen arvoisaa kirkkoruhtinasta vastaan sellaisella voimalla, että piispa ainoastaan vaivoin pelastui, äkkinäisellä liikkeellä torjuen iskun, joten peitsi sattui hänen vierellään olevaan mieheen.
Tanskalaisten tappio oli niin suuri, että piispa, seurassaan tuskin joka kuudes mies, palasi takaisin Tukholmaan.
Yhtä vähän onnea saavutti Kustaa Trolle, kun hän kehoitti helsinglantilaisia pysymään erossa taalalaisten kapinasta. Hän läksi itse heitä puhuttelemaan ja otti mukaansa Tapani Henrikinpojan, joka Sturein aikana oli ollut heidän voutinaan. He koettivat todistaa kansalle, että Tukholman verilöyly oli ollut välttämätön, he ylistelivät Kristianin hyviä ominaisuuksia, tekivät kaikellaisia kauniita lupauksia ja vannoivat pysyvänsä kuninkaalle uskollisina kuolemaan asti.
Helsinglantilaiset käskivät Tapani Henrikinpoikaa jo vaikenemaan; saattaa tulla aika jolloin hänen täytyy tehdä toinen vala.