Edellisessä maakunnassa otettiin Leckö äkkirynnäköllä ja Elfsborg piiritettiin.
Lödese avasi porttinsa ja Elfsborg teki lyhyttä, mutta turhaa vastarintaa.
Stegeholm Smålannissa ja Jönköpingin sekä linna että kaupunki miehitettiin ja uskottiin varmojen ruotsalaisten haltuun. Itse johti Kustaa Tukholman piiritystä; hän pystytti kolme leiriä: yhden Botkyrkan pitäjään, toisen Loföhön ja muutti kolmannen Rotebrosta Jerfvaan, puolen penikulman päähän kaupungista.
Syyskuussa lähetettiin Niilo Arvinpoika ja Heikki Jönsinpoika
Suomeen. He voittivat kansan puolelleen ja tunkeutuivat Turkuun asti.
Linna oli hyvin varustettu; siinä oli torneja ja valleja ja haudat eroittivat sen mannermaasta.
Kuningas Kristian oli asettanut junkkari Tuomaan sen päälliköksi; hän oli sekä yhtä julma että yhtä urhoollinen kuin hänen herransa.
Piiritysjoukkoa vastaan piti hän hyvästi puoliaan. Hän teki useita onnistuneita hyökkäyksiä, mutta vangit, jotka siten joutuivat hänen käsiinsä, hirtätti hän seuraavana päivänä linnan muurin ulkopuolella. Kerrottiin hänen mestanneen oman kirjurinsa vaan siksi, että tämä oli ruotsalainen, vaikka hän muuten oli häneen tyytyväinen.
Turun linnassa asusteli siihen aikaan aatelismies Eerik Fleming; tietäen että hänkin joutuisi saman kohtalon alaiseksi, teeskenteli hän olevansa kuninkaan paras ystävä ja haukkui kapinoitsijoita niin kiihkeästi, että hän voitti päällikön luottamuksen.
Junkkari Tuomas antoi hänelle joukon sotamiehiä ja käski häntä tekemään hyökkäyksen ruotsalaisten leiriin. Ilolla Eerik herra huomasi että suurin osa sotamiehistä oli ruotsalaisia. Tuskin oli hän saavuttanut piiritysjoukon, kun hän jo käänsi hevosensa, muut ruotsalaiset seurasivat esimerkkiä ja tanskalaiset saivat niin selkäänsä, että ainoastaan pieni osa heistä pääsi takaisin junkkari Tuomaan luo.
Niilo Arvinpoika ei suinkaan ollut mikään erinomainen johtaja; mutta sensijaan teki nuori suomalainen aatelismies, Grafbackan herra Niilo Matinpoika Krabbe kaunista jälkeä. Aikansa suurimpana sissinä retkeili hän keveine, hyvin, varustettuine veneineen edestakaisin saaristossa, vakoili tanskalaisten vehkeitä, nousi maihin yöllä, karkasi nukkuvien vihollistensa kimppuun ja tappoi heidät armotta. Sitte hän kiiruhti takaisin saaristolaisveneihinsä ja piilottautui Tallinnan ja Liivinmaan saaristoon; kukaan ei tietänyt missä hän oli; turhaan lähetettiin miehiä etsimään häntä, häntä ei ollut missään; mutta siellä missä häntä vähinten odotettiin, siellä hän astui maihin; milloin hän ilmestyi Turun läheisyyteen, milloin Uudellemaalle, milloin minnekin; hän hyökkäsi äkkiarvaamatta nimismiesten kartanoihin, missä vihollinen paraikaa majaili, salpasi kivillä ja kannoilla ovet ja portit, sytytti talon tuleen ja poltti sinne koko joukon.