Se näyttikin käyvän varsin helposti ja 1,500 miestä lastattiin Tukholmassa 40 laivaan ja saaristoveneeseen; tiellä laskivat miehet leikkiä ja nauroivat, että he menevät Pietari Fredagin luo vieraisiin, tyhjentämään hänen oluttynnöriänsä; vahinko vain, ettei se ole tarpeeksi iso.
Mutta Pietari Fredag oli nuori, urhoollinen ja ennen kaikkea valpas mies; kuullessaan vieraita laivoja ilmestyneen salmeen, arvasi hän paikalla niiden aikeet ja ryhtyi varokeinoihin.
Hän asetti kuusitoista jahtitorvilla varustettua miestä seisomaan hyvän matkan päähän toisistaan, sinne tänne vuorille ja metsiin, ja antoi heille käskyn pitää silmät auki. Kun leirissä puhalletaan tappelumerkki, pitää heidän kunkin haarallaan toitottaa torveensa.
Iloisilla mielin nousivat tanskalaiset maihin Glian luona ja alkoivat marssia leiriä kohti; sen valloittaminen tuntui heistä leikinteolta vain.
Mutta samassa alkoi sieltä soida sotasäveliä ja iltahämärässä saattoi eroittaa pimeän ryhmän, joka liikkui. Tanskalaisten piti siis paikalla ryhtyä tappeluun. No niin, sitä paremmalta maistuu, sitte olut.
Mutta samassa rupesi kuulumaan sotatorvia oikealta ja vasemmalta, metsästä, kaikkialta. Ruotsalaiset ovat varmaankin saaneet lisäjoukkoja, ehkä koko metsä on miehiä täynnä; ottelua ei siis ole ajatteleminenkaan; ja äkkiä teki tanskalaisten joukko kokokäännöksen ja pakeni takaisin rantaan. Sillaikaa olivat nuo pimeät varjot ehtineet liketä ja hirveällä vauhdilla ryntäsi Pietari Fredag väkineen esiin, torvien yhä kaikuessa metsästä, tavalla joka edellytti että koko sinne kätketty joukko oli tulossa.
Tanskalaiset kärsivät suuren tappion, 200 miestä kaatui kentälle ja vielä useampia hukkui veteen, jonne he täysine aseineen suin päin olivat heittäytyneet. Jälelle jääneet karkasivat hirveässä sekamelskassa laivoihinsa ja veneihinsä, palatakseen Tukholmaan verissä ja haavoittuneina. He eivät olleet saaneet aikaan mitään ja nyt oli siis hävettävä sekä johtajia että miehistöä.
Tukholmassa oli jo ryhdytty toimenpiteisiin, jotka osoittavat, että
Kustaan leiriä suuresti pelättiin.
Ne jalosukuiset naiset, jotka verilöylystä asti olivat olleet täällä vankeudessa, toimitettiin pois Ruotsista. Pelättiin nimittäin heidän vaikutustaan sekä porvaristoon että ruotsalaisiin herroihin. Sentähden heidät lähetettiin Tanskaan. Huomattavimmat heistä olivat Kristina rouva, Sturen leski nuorine tyttärineen, Cecilia rouva, Kustaan äiti ja hänen tyttärensä Emerentia ja Märta. Kaikki nämä vietiin Köpenhaminaan ja suljettiin torniin, jossa he myöskin kuolivat, paitsi Kristina rouva.
Kustaan kolmas sisar, Margareeta rouva, Joakim Brahen leski, vietiin vangittuna Nyköpingin linnaan.