Niin päättyi vuosi 1521 ja seuraavanakin vuonna suosi onni ruotsalaisten aseita.
Tammikuussa v. 1522 joutui Vesteråsin linna Kustaan käsiin ja pian senjälkeen Tynnelsö ja Engsö.
Smålannissa oli Pekka Hannunpoika koonnut väkeä ja rynnännyt Kalmaria vastaan.
Koskei Arvid Vestgöteä enään tarvittu Stegeborgissa, niin hän Kustaan käskystä liittyi Pekka Hannunpoikaan ja molemmat läksivät Kalmariin. Näytti siis siltä kuin urhea Arvid todellakin olisi noudattanut Severin Norrbyn kutsua ja lähtenyt juomaan pääsiäisolutta hänen luokseen.
Sen väen, jota ei välttämättömästi tarvittu etelässä, vei Kustaa
Tukholmaan, lisätäkseen joukkojansa ja jouduttaakseen aikeitaan.
Tukholmassa vallitsi suuri hätä. Kristianin päälliköt olivat ryhtyneet kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin: puolustusneuvoja oli sekä korjattu että lisätty. Sekä gotlantilaisia että ahvenanmaalaisia kehoitettiin tuomaan Tukholmaan voita, kalaa, savustettua ja suolattua lihaa, lehmiä ja muuta, niinkuin heidän esi-isänsäkin olivat tehneet. Köpenhaminaan lähetettiin yhtämittaa kirjeitä, joissa kuninkaalle ilmoitettiin, että maistraatti, valtakunnan arvoisat isät ja raati olivat tehneet mitä ikinä olivat taitaneet kapinan rauhoittamiseksi, mutta kaikki oli ollut turhaa. Pyydettiin siis kuningasta itseään tulemaan avuksi, varsinkin koska hätä oli suuri.
Mutta ei kuulunut vastausta eikä apua. Muonavaroja Tukholmaan karttui aivan vähän, sillä talonpoikia ja kalastajia liikkui saaristossa ja he ottivat haltuunsa kaikki veneet, jotka olivat viemässä ruokatavaroita Tukholmaan. Talonpoikien viha ja ruotsalaisten leirit taas estivät tuonnin mannermaan puolelta. Palkkasoturit valittivat että palkat olivat jääneet maksamatta, että ruoka oli huonoa ja että sitä oli liian vähän. Taudit ja ainaiset kahakat vihollista vastaan olivat hävittäneet suuren osan miehistöä. Ruotsalaiset porvarit olivat paenneet kaupungista ja ne muutamat jotka olivat jääneet jälelle, istuivat melkein kaikki linnassa vankeina.
Sisällinen eripuraisuus teki sekasorron vieläkin suuremmaksi. Didrik Slagheck, kovasydäminen, alhainen ihminen, jonka toimesta Tukholman verilöyly oli pantu täytäntöön ja joka mainiosti ymmärsi sovittaa neuvonsa ja aikeensa Kristianin mielen ja oikkujen mukaan, oli määrätty ylimaaherraksi Ruotsiin. Mutta hän oli hirmuvallallaan tehnyt itsensä niin vihatuksi, että tanskalaiset itse kesällä v. 1521 kirjoittivat Köpenhaminaan ja moittivat häntä.
Omasta puolestaankin oli hän jo väsynyt kaikkeen kamaluuteen, jota hän joka päivä oli saanut nähdä. Sentähden hän kuninkaalta ja Tanskan neuvostolta pyysi päästä virastaan niin pian kuin suinkin.
Sillaikaa oli Kristian Flanderissa, joten kirje jäi vaille vastausta.