Mutta Slagheckin leppymätön vihamies Jöns Bellenacke, joka pelkäsi, että Slagheckin lähdettyä koko Ruotsin kapina pantaisiin hänen ja hänen toveriensa syyksi, kirjoitti tanskalaiselle neuvostolle ja selitti, että Didrikin välttämättömästi täytyy jäädä Ruotsiin, kunnes kuningas itse tulee ja saa nähdä, kuinka kurjassa tilassa valtionhoitoa on pidetty, joten ei Slagheckin epäkristillistä menettelyä pantaisi toisten syyksi.
Kristian näytti vallan unohtaneen Ruotsin ja sen hädän. Silloin kirjoitti arkkipiispa Kustaa Trolle ruotsalaiselle valtionhoitajalle ja ehdotteli että yhdyttäisiin jollakin sopivalla paikalla keskustelemaan molemminpuolisista asioista; hän toivoi voivansa sovittaa kuninkaan ja Kustaan välin ja arveli että kaikki valtakunnan kurjuudet ja onnettomuudet johtuivat heidän huonosta välistään.
Kustaa vastasi, ettei kukaan saata luottaa kuninkaaseen, jonka elämä on ollut pelkkää julmuutta ja petosta. Valtakunta on tarpeeksi kärsinyt vieraista hallitsijoista. Sentähden kehoitti hän arkkipiispaa liittymään synnyinmaahansa ja varjelemaan sen asukkaita.
"Tiedän, arvoisa isä", kirjoitti Kustaa, "millainen kuningas Kristianin ja Tanskan ja Norjan kaupunkien välinen suhde on. Kristianilla on tärkeämpiäkin toimia kuin olla Ruotsissa auttamassa ystäviään. Vai olisiko teidän armollenne parempi olla Ruotsissa herrana, niinkuin olette, tai paeta Tanskaan, jossa on tapana pilkata ja häväistä rehellisiä ruotsalaisia." Sitte Kustaa Jumalan ja kaikkien pyhien nimessä vakuutti, että sekä hän, valtionhoitaja, että koko Ruotsin rahvas antavat hänelle anteeksi kaikki mitä hän on rikkonut.
Mutta Kustaa Trollen uhkamielinen luonne kielsi tuollaisen hänen ylpeydelleen ja arvolleen sopimattoman sovinnon. Hänen varma vakaumuksensa oli, että unioni oli hyvä, ja mieluummin olisi hän seisonut isänmaansa raunioilla kuin nähnyt valtakunnan joutuvan voitollisen vertaisensa käsiin.
Kun Didrik Slagheck vihdoin sai käskyn lähteä Köpenhaminaan, katsoi Kustaa Trolle parhaaksi seurata häntä. Hän tahtoi kehoittaa Kristiania lähettämään kiireistä ja voimakasta apua, mutta ivalla ja nuhteilla hänet otettiin vastaan. Miehen, joka oli niin suurta sukua, olisi pitänyt jäädä maahan rohkaisemaan omiensa mieliä. Nyt oli hän syypää Ruotsin kapinaan ja kaikkeen onnettomuuteen.
Kristianin vahvin tuki tässä sodassa oli Severin Norrby; hän oli myöskin ainoa mies, joka uskalsi soimata kuningasta hänen julmuudestaan ja jonka nuhteet kuningas vaieten otti vastaan.
Hän oli ainoa joka kävi Ruotsin sotaa ja auttoi Kristiania, kun muut
kaikki hänet hylkäsivät. Nyt kehoitti kuningas häntä rientämään
Tukholman avuksi. Norrby kokosi väkeä ja muonavaroja, purjehti
Gotlantiin, sai sieltä vielä miehiä avuksi ja kiirehti sitte
Tukholmaan.
Saatuaan ruokaa ja uusia joukkoja tekivät tanskalaiset rohkean rynnäkön ruotsalaisten leiriä vastaan Jerfvan luona.
Kustaa ei ollut läsnä ja Tapani Sasse, Pentti Knuutinpoika Pieni sekä Pietari Fredag olivat johtajina; mutta he joutuivat riitaan keskenään ja ruotsalaiset kärsivät suuren tappion. Itse palmusunnuntaina tapahtui uusi rynnäkkö sellaisella kiihkolla, että leiri täytyi jättää vihollisten käsiin.