Sotamiesten everstinä ja johtajana oli Johan Stammel. Laivaston amiraalina oli Fredrik Brun. Muuan Kustaan kenttäeversteistä lähetettiin heti ottamaan vastaan vieraita sotamiehiä, mutta he kieltäytyivät yksimielisesti vannomasta uskollisuusvalaa ennenkuin olisivat nähneet uuden herransa.
Kustaa sai tästä tiedon Upsalaan ja silloin hän heti läksi Söderköpingiin, ratsastaen yöt päivät yhtämittaa. Kun sotamiehet saivat nähdä tuon komean miehen, jolla oli niin uljas, arvokas ryhti, niin he kaikki huusivat kuin yhdestä suusta:
— Niin, häntä me tahdomme palvella!
Kustaa lähetti heti 500 miestä Arvid Vestgöten avuksi ja loput saivat marssia Tukholmaan, jonne hän uudestaan oli pystyttänyt leirinsä. Siten ilmaantui tilaisuus päästää talonpojat kotiin viljelemään maitansa ja ainoastaan nuoret, naimattomat miehet pidätettiin piirityksessä. Helsinglannista, Taalaista ja Bergslagenista oli myöskin tullut vereksiä joukkoja ja lokakuussa saapui vielä Lyypekistä 8 laivaa, täynnä väkeä ja sotatarpeita. Mannermaan puolelta oli Tukholma nyt kokonaan piiritetty ja kun lyypekkiläinen laivasto purjehti Itämereen, niin tuli avunsaanti merenkin puolelta kaupungille työlääksi.
Koe siihen suuntaan tehtiin sentään heinäkuussa.
Severin Norrby oli Suomessa saanut hankituksi jonkun verran muonaa ja lähetti nyt junkkari Tuomaan muutamilla sotalaivoilla viemään Turusta apua Tukholmaan.
Tuuli oli suotuisa ja laivat kiitivät hyvää vauhtia eteenpäin.
Iloisin mielin purjehti junkkari Furusundiin ja laski siellä ankkuriin.
Junkkari Tuomas oli viekas mies. Hän päätti ensin tarkastaa, oliko reitti Tukholmaan asti varma, ja lähetti sentähden jahtialuksen hyvää kyytiä kiitämään kaupunkia kohti.
Mutta erään niemen takana oli Eerik Fleming ja muutamia ruotsalaisia laivoja.