Nähdessään vihollisen purren likenevän, valmistautui hän paikalla lähtöön ja otti sen ensi rynnäköllä. Miehistön jakoi hän omien laivojensa kesken, mutta vieraan laivan miehitti hän omalla väellään ja lähetti sen sitte purjehtimaan takaisin vihollisten laivojen luo.
Kun junkkari näki laivansa niin pian palaavan, otaksui hän paikalla sen tuovan odottamattomia, hyviä uutisia.
Keveänä, notkeana hypähti hän veneeseen ja käski miesten kiireen kautta soutaa laivalle.
Pian tultiinkin perille ja junkkari riensi sellaista kyytiä kannelle, ettei hän laisinkaan ehtinyt huomata miehistöä.
Helposti saattoi siis riisua häneltä aseet ja sitoa hänet. Mutta sitäpaitsi sai hän kiltisti katsella kuinka ruotsalaiset karkasivat hänen laivoihinsa ja ottivat ne haltuunsa, paitsi yhden ainoan, jota kutsuttiin "Suomen prytsiksi" ja joka kesti monet ottelut, kunnes se vihdoin joutui tulen saaliiksi.
Junkkari Tuomas itse vietiin Tynnelsöhön ja joutui saman kohtalon alaiseksi, jonka hän Suomessa oli valmistanut niin monelle ruotsalaiselle.
Rangaistus olikin hänen mielestään vallan oikeutettu, hän ei muuta ollut odottanutkaan; se vain suututti jalosukuista, että nuora oli niinestä eikä hampusta.
Silloin päätti Severin Norrby koettaa onneaan.
Kun hän sota- ja lastilaivoineen saapui Tukholmaan, oli ruotsalais-lyypekkiläinen laivasto jo siellä. Eerik Fleming ja Tapani Sasse komensivat ruotsalaista, Brun lyypekkiläistä laivastoa.
Koska tuuli oli suotuisa ja Norrbyn voima paljon pienempi, päätettiin heti tehdä hyökkäys.