Ensinnä lähetettiin eräs poltinlaiva, sitte amiraalilaiva "Joutsen" (jonka Kustaa oli ostanut Lyypekiltä) sekä muut ruotsalaiset laivat; niiden jälkeen tuli amiraali Brun laivoineen.
Nähdessään vihollisen laivaston, valmistautuivat ruotsalaiset tappeluun.
Mutta äkkiä laski lyypekkiläinen amiraalilaiva ankkurinsa ja samaten muut lyypekkiläiset laivat.
Norrby pelastui siten täydellisestä perikadosta, mutta lastilaivat joutuivat ruotsalaisten käsiin.
Lyypekkiläiset väittivät jälkeenpäin että Norrby oli valinnut niin karien ja kallioiden suojeleman aseman, ettei liittoutunut laivasto ollut taistelukunnossa, vaan että ainoastaan yksi laiva kerrallaan olisi voitu liketä vihollista, mikä taas olisi ollut liian vaarallista.
Kronikoitsijat kertovat, että vihollisten häviö oli siksi ilmeinen, etteivät lyypekkiläiset tahtoneet tarmolla ottaa osaa heidän tuhoamiseensa. Kerrottiinpa vielä niinkin, että Lyypekin raati olisi antanut Fredrik Brunille salaisen käskyn välttää ratkaisevaa tappelua. Ja luonnollisesti siitä olikin lyypekkiläisille etua jota kauvemmaksi asian joka tapauksessa varma ratkaisu siirtyi, sillä sota-apu tuotti heille melkoista voittoa.
Severin Norrby lausui jälkeenpäin, että lyypekkiläiset kavaltajien lailla olivat ajaneet Kustaan asiaa.
Severin Norrby vetäytyi laivoineen erään saaren satamaan, mutta samana yönä tuli kova pakkanen ja aamulla oli koko meri niin kauvas kuin silmä kantoi jäässä, jopa niin kovassa, että vaikkapa hevosella olisi saattanut ratsastaa sinne missä laivat olivat.
Parempaa tilaisuutta pelätyn vihollisen hävittämiseksi ei saattanut ajatella. Mutta lyypekkiläiset panivat taaskin vastaan.
Silloin riensivät ruotsalaiset korkealle vuorelle laivojen kohdalle ja rupesivat sieltä pommittamaan niitä kivillä, toisen miesjoukon karatessa niitä vastaan jään puolelta. Mutta heitä oli siksi vähän, etteivät he voineet tuottaa viholliselle varsinaista vahinkoa.