Viimemainituista yritti moni paeta P. Klaaran luostariin, mutta abbedissa, joka oli Gorius Holstin vaimon sisar, suosi salaa tanskalaisia. Hän oli tehnyt sellaisen sopimuksen, että aina kun joku kaupungista pakeni luostariin, niin hän siitä ilmoitti ripustamalla valkean huivin ylimpään ikkunaan kaupungin puolella, jos oli päivän aika, ja jos oli yö, ripustamalla ikkunaan lyhdyn.
Heti merkin ilmestyttyä näkyviin, tuli kaupungista sotamiehiä, jotka kuljettivat onnettomat sinne takaisin, sitte mitä kamalimmalla tavalla kiduttaakseen heidät kuoliaaksi.
Kun ei julkinen väkivalta auttanut, päätettiin koettaa viekkautta. Kaupungissa oli muuan ruotsalainen Jöns Vestgöte, joka oli tanskalaisten puolella. Päätettiin lähettää hänet karkulaisena ruotsalaisten leiriin; kun hän sitte olisi voittanut heidän luottamuksensa, antaisi hän tanskalaisille tarkat tiedot ruotsalaisten voimista, sytyttäisi vihollisen leirin tuleen ja kiiruhtaisi itse takaisin kaupunkiin; jollei tämä suunnitelma onnistuisi, niin tuli hänen kiireimmiten lähteä Köpenhaminaan ilmoittamaan kuninkaalle, mikä hätä Tukholmassa vallitsi.
Henrik Slagheck ja Gorius Holst kirjoittivat nimensä pergamenttipalaseen joka ommeltiin miehen sukkien sisään ja jonka hän toimensa vahvistukseksi voisi näyttää kuninkaalle.
Jöns Vestgöte saapui onnellisesti leiriin Munklidernissä, kenkään ei epäillyt hänen sanojensa totuutta ja hänen aikeensa näyttivät jo olevan onnistumaisillaan. Mutta muutamien päivien perästä tuli leiriin kaksi muuta karkulaista ja nämä jotka tunsivat mikä mies Jöns Vestgöte oli, ilmoittivat päällikölle epäluulonsa.
Paikalla pantiin toimeen ankara tarkastus; pergamenttipala löytyi ja pian lakkasi Jöns Vestgöte kuulumasta elävien joukkoon.
Tanskalaisten leirissä oli hätä sillaikaa tullut niin kovaksi, että pelastus täytyi keksiä millä keinoin tahansa. Karkulaisilta sai Pietari Fredag tietää, että viholliset olivat päättäneet rynnätä eteläistä leiriä vastaan. Pian oli hänen tuumansa valmis.
Leirissä annettiin käsky, että miehistö pysyisi valppaana ja valmiina taisteluun.
Pilkkosen pimeänä yönä marssi Pietari itse matkassaan 500 miestä, ulos leiristä kaupunkia kohti, Maria Magdaleenan kirkkoon, jonka Sten Sture vanhempi v. 1489 oli rakentanut.
Meidän päivinämme ei tästä kirkosta tiedetä muuta kuin että se oli pieni ja pilareilla varustettu; sen ikkunat olivat pienet ja se päättyi neliskulmaiseen, suippeaan torniin. Tänne Pietari Fredag ja hänen miehensä kätkeytyivät.