Maallisen esivallan puutteessa oli kirkko valvonut omia etujaan. Se oli ylimysluokkaa mahtavampi siinä suhteessa että piispat kirkollisen ammattinsa ohella olivat maallisia lääniherroja. He olivat aina suosineet unioonia ja joutuivat sentähden jo aikaiseen isänmaallisen puolueen vihan alaisiksi.
Jo Engelbrekt oli tehnyt kovia uhkauksia piispoja vastaan, Kaarle Knuutinpojan ja Sturein hallitus oli ollut ainaista taistelua pääasiallisesti heitä vastaan. Kostonhimoinen arkkipiispa se Kristianille raivasi tietä, eikä Ruotsissa koskaan ole niin vihattu ketään kuin Kustaa Trollea.
Sitäpaitsi lisäsi munkkien ja pappien huono elämä yleistä katkeruutta, mutta heidän vaikutuksensa, varsinkin alemman papiston, pysyi sentään vielä sangen suurena.
Tällaisten olojen vallitessa tuli Kustaan siis perustaa Ruotsiin mahti, nimittäin kruunun mahti, joka oli lakannut olemasta; ja sentähden täytyi hänen alkaa hallituksensa pyytämällä kansalta mitä suurimpia uhrauksia.
Kaikista ensinnä tarvittiin rahaa, ja kokouksessa määrättiin koko maahan hopeavero.
Määrättyään Ture Jönsinpojan valtiohovimestariksi ja Lauri
Siggenpojan valtiomarskiksi, läksi Kustaa Strängnäsistä.
* * * * *
Palatessaan Kalmariin toivoi Severin Norrby parempia aikoja.
Hän pani liikkeelle kaikki voimansa rynnätäkseen kaupungin ulkopuolella olevaa leiriä vastaan; ja saatuaan seudun puhtaaksi vihollisista oli hän päättänyt palata Tukholmaan. Silloin saapui Tanskasta tieto että Kristian oli pantu viralta.
Nyt luopui Severin puolustuspuuhista ja valmisti lähtöön koko voimansa, paitsi kuusikymmentä saksalaista sotamiestä, jotka saivat käskyn kahden vahtivuoron aikana vartioida kaupunkia ja linnaa.