Mutta kaikki nämä uhkaavat liikkeet olivat jo ehtineet pelästyttää Fredrikin. Hän huomasi vaaralliseksi liiallisilla vaatimuksilla ärsyttää Ruotsin kuningasta ja lähetti sentähden kaksi arvossapidettyä miestä Kustaa herran luo ehdottamaan, että molemmat kuninkaat persoonallisesti tapaisivat toisensa, sopisivat riita-asioista ja rakentaisivat rauhan ja ystävyyden pohjoisten valtakuntien kesken. Sitäpaitsi pyysi Tanskan kuningas apua Malmön valloittamiseen, sillä hänen voimansa olivat riittämättömät ja talonpojat olivat Kristianin puolella. Sensijaan lupasi hän heti lähettää ne ruotsalaiset naiset, jotka Köpenhaminassa olivat vankeudessa, vapaina kotiin; tämä lupaus täytettiinkin jo seuraavan vuoden alussa, kun Kristina Gyllenstjerna sekä kaikki muut hengissä olevat ruotsikot saapuivat kotimaahan.
Munkebodassa asusti vanha piispa Hans Brask, tosin välittömästi ottamatta osaa asiain kulkuun, mutta tarkasti pitäen silmällä kaikki mitä tapahtui. Hän oli niinkuin kaikki muutkin piispat pitänyt unioonista, siksi että se enensi pappien valtaa ja rikkautta ja antoi heille valtiollisen merkityksen, mutta itse asiassa hän ei ollut mikään tanskalaisystävä. "Kyllä minä ketun luonnon tunnen", oli hänellä tapana sanoa ja heti kun hän kuuli kerrottavan lähetystöstä, kirjoitti hän Kustaalle, että nuo herrat liukkain kielin olivat tulleet tekemään sopimuksia vaan saadakseen takaisin Blekingen.
Kun nyt Gottlanti olisi saatu takaisin ja kuningas voisi toimia vapaammin, saattaisi ruveta ajattelemaan Skånen valloittamista, ja kaupanteolla ja kaikellaisilla verukkeilla oli tarkoitus saada aikaa pitkitetyksi. Piispa kehoitti sentähden kuningasta käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja lisäämään kruununsa maita juuri nyt kun mielet olivat kuohuksissa.
Mutta Kustaa ajatteli enemmän maansa voimistumista kuin uusien valloitusten hankkimista. Sitäpaitsi oli hän levoton siitä, minkä myrskyn Kristian saattaisi nostaa ja piti viisaimpana ystävällisen veljesliiton kautta koettaa torjua uhkaavaa vaaraa.
Berendt von Melen sai sentähden käskyn lähteä väkevällä saksalaisella palkkasoturijoukolla Malmöhön vahvistamaan tanskalaisten leiriä.
Lisäksi lähetti Kustaa kuningas Fredrikille kymmenen laivaa
Bornholmin valloittamista varten.
Tähän ystävälliseen kohteluun vastasi Tanska pyytämällä takaisin Blekingeä ja Vikeniä, jotka Kustaa julkisessa sodassa ja miekka kädessä oli valloittanut.
Samalla virkosi vanha, molemminpuolinen kysymys Gottlannin omistamisesta eloon.
Tämä saari, joka vanhastaan kuului Ruotsille, oli nyt Kristianin päällikön ja virkamiehen Norrbyn hallussa. Hän oli kaikkien itämerenkulkijain, sekä tanskalaisten että ruotsalaisten kauhu, mutta ryösti pääasiallisesti vendiläisten kaupunkien laivoja. Hänen suurin ilonsa oli, niinkuin hän itse sanoi, kaivella heidän tavarakirstujaan ja haistella heidän ryytipussejaan. Puolet saaliista piti hän itse, toiset puolet antoi hän väelleen ja sitte saivat kauppiaat takaisin laivansa toivotuksella, että he pian tulisivat takaisin.
Heti Strängnäsin kuninkaan vaalin jälkeen kirjoitti piispa Brask Kustaalle ja pyysi häntä punnitsemaan, eikö, jos Kristian nyt lähettäisi voimia Tanskaan, Gottlantikin tulisi niin hyvin varustetuksi, että sitä sitte olisi vaikeampi valloittaa takaisin kuin nyt.