— Niin Lyypekki saa maksaa puolet sotakulungeista ja Tanska toiset puolet, jos se tahtoo pitää Gottlannin hallussaan.

Nämä lupaukset vahvistettiin pyhällä valalla. Herman Israel näytti valtakirjan, jonka nojalla hän oli oikeutettu tähän neuvotteluun, ja vakuutti, että hän esivaltansa ja herrojensa puolesta oli sanonut kaikki sanottavansa.

Varmaa vastausta Kustaa ei tahtonut antaa; hänen täytyi kuulla neuvoskunnan ja kansan mielipide.

Sitte hän matkusti Itägötlantiin ja joi jouluoluet Falköpingissä hyvien ystävien seurassa.

Tammikuussa v. 1524 oli kokous kutsuttu Vadstenaan. Täällä puhui Linköpingin piispa Hans pontevasti gottlantilaisen sodan puolesta ja häntä kannatti kuninkaan kansleri Lauri Antinpoika, sekä kaikki neuvoston maalliset jäsenet. Mutta kuninkaan kasvot kävivät yhä synkemmiksi, kertoo kronikka; hän arveli, että puuha vaan tuottaisi suuria maksoja eikä mitään hyötyä valtakunnalle; mutta koska kerran nyt kaikki sitä tahtoivat, niin hänkin, melkein pakosta, siihen suostui.

Kun Lyypekin kanssa oli sovittu asiasta, ryhtyi Kustaa tavallisella pontevuudellaan toimeen; hän oli ankara muille, mutta ei myöskään säästänyt itseään.

Omat pöytähopeansa, vatinsa, lautasensa ja juomamaljansa lähetti hän Tukholmaan ja Upsalaan, jotta ne lyötäisiin kiiltäväksi rahaksi. Piispa Hans, jonka hiippaan Gottlanti kuului, sai maksaa suuria kuluja. Kuningas vaati häneltä sata aseellista miestä ja kaksi- tai kolmesataa markkaa puhdasta hopeaa. Lisäksi hän ankarasti vaati näiden velvollisuuksien täyttämistä ja muistutti vielä, että sekin, mikä puuttui edellisen vuoden hopeaverosta, oli maksettava.

Piispa teki mitä ikinä voi, mutta valitti ystävilleen — varsinkin Tuure Jönsinpojalle — kuinka suuria huolia kaikki tämä hänelle tuotti.

Itse ei Kustaa pitkiin aikoihin uskaltanut jättää valtakuntaa, mutta hän uskoi sotavarustusten johdon Berendt von Melenille. Tämä, joka synnyltään oli saksalainen ja aikoinaan kuningas Kristianin joukossa palveli kenttäeverstinä, oli sotatoimissa sangen taitava. Stegeborgin linnan antautuessa Arvid Vestgötelle oli hän sen päällikkönä; sittemmin istui hän kaksi kuukautta vankeudessa Söderköpingin linnassa, jonka jälkeen meni Ruotsin palvelukseen.

Kustaa rupesi pitämään hänestä, hänet otettiin neuvostoon ja hän pääsi Kalmarin linnan ja läänin päälliköksi.